Quantcast
Channel: Elävä Museo
Viewing all 179 articles
Browse latest View live
↧

Etelä-Karjalan maakuntayhdistys

April 4, 2012, 12:56 am
$
0
0

Etelä-Karjalan paikallismuseoiden toimintaa on pyritty tukemaan jo 2000-luvun alusta. Paikallismuseoiden ympärille haluttiin kerätä aktiivinen toimijoiden joukko, josta muodostui maakuntayhdistys. Nyt yli 10 vuotta toimineen yhdistyksen toimintaperiaatteena on maakuntaidentiteetin vahvistaminen perinteestä ja menneestä käsin. 

Kuka minä olen?

Länsi-Saksassa ilmestyneissä lehdissä oli 1950-luvulla lapsen tai nuoren ihmisen valokuva ja otsikko ”Kuka minä olen?” Kun toisen maailmansodan lopulla neuvostojoukot vyöryivät Itä-Preussiin, niin massiivisessa pakolaisvirrassa moni lapsi joutui eroon omaisistaan. Sodan jälkeen he etsivät yhteyttä sukulaisiinsa ja halusivat selvittää alkuperänsä.

Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen perustavoitteena on selvittää alueen historiaa sekä mennyttä maakuntakulttuuria ja vahvistaa paikallisidentiteettiä sanonnalla: ”Mikä on Etelä-Karjala?”. Näillä aineksilla voidaan rakentaa myös tulevaisuutta, joka perustuu menneen tuntemiseen ja arvostamiseen sekä alueen nykyisyyteen.

Olen käyttänyt Etelä-Karjalasta nimitystä ”Tynkä-Karjala” tietäen, ettei nimi tee oikeutusta maakunnallemme.  Totta on kuitenkin se, että maakunta on jäänyt ”äitinsä” Karjalan Kannaksen ja Viipurin varjoon. Toisin on esimerkiksi Pohjois-Karjala, jolla on oma alueellinen identiteetti, puhumattakaan nyt vaikkapa Etelä-Pohjanmaasta.

Maakuntayhdistyksen jäsenistöön kuuluu henkilöjäseniä ja yhteisöjäseniä. Useimmat hallituksen jäsenet kuuluvat myös kotiseutuyhdistyksiin. Niinpä on ollut luontevaa tukea paikallista kotiseututyötä ja museotoimintaa. Tähän liittyvät esimerkiksi tutustumisvierailut eri puolilla maakuntaa.

Etelä-Karjalassa on runsaasti yhteisöjä, jotka tekevät maakuntatutkimusta sekä järjestävät erilaisia Etelä-Karjalaa käsitteleviä luentoja ja seminaareja. Siksi maakuntayhdistyksellä on yhteistyötä mm. Etelä-Karjalan museon, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Etelä-Karjalan kesäyliopiston, Etelä-Karjala -instituutin ja Etelä-Karjalan tiedeseuran kanssa. Maakunta kaipaa kipeästi omaa historiankirjoitusta, jonka eteenpäin viemiseen tarvitaan kaikkien paikallisten yhteisöjen sekä luonnollisesti Etelä-Karjalan liiton ja kuntien tuki. 
Vuoden, kahden välein maakuntayhdistys julkaisee vuosikirjaa. Sen artikkelit vaihtelevat arkeologisista, historiallisista ja kansatieteellisistä artikkeleista maakunnallisiin perinnekirjoituksiin, joiden tallentaminen koetaan tärkeäksi. Tulevaisuuden tavoitteena on vahvistaa julkaisutoiminnassa yhteistyötä muiden maakunnallisten yhteisöjen kanssa.

Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen omaleimaisuus painottuu erityisesti alueen historian ja menneisyyden tallentamiseen ja suojeluun. Tällä hetkellä polttavin hanke on yhdessä Parikkalan kunnan kanssa varmistaa ainoan viime sotien jälkeen rajan tälle puolelle jääneen lahjoitusmaahovin, Koitsanlahdenhovin, suojelu. Yhdistys pyrkii myös saamaan rahoitusta maakunnan arkeologiseen tutkimukseen ja tallentamiseen.


Antti Vanhanen
Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen puheenjohtaja

↧
Search

Poimintoja Imatran kaupunginmuseon kuva-arkistosta

April 5, 2012, 4:44 am
$
0
0

Joitakin vuosia sitten keksimme täällä Imatran kaupunginmuseossa, että miksi emme antaisi asiakkaiden tehdä töitä puolestamme. Kuva-arkistossamme on paljon valokuvia, joissa ei ole minkäänlaisia kontekstitietoja tai ne ovat vähäiset. Emme varmaan ole ainoa museo maailmassa, joilta tällaista materiaalia löytyy… Joka tapauksessa päätimme järjestää erilaisten tapahtumapäivien yhteydessä pienimuotoisia valokuvanäyttelyitä mielenkiintoisimmista ilman tietoja olevista kuvista ja antaa asiakkaille mahdollisuuden kuvatunnistukseen ja lisätietojen kertomiseen. En väitä, että muutaman kerran järjestämämme kuvatunnistuskilpailun nimellä pyörineet näyttelynpoikaset mitään suurta suosiota saavuttivat, mutta jonkun verran saimme uusia tietoja ynnä muita yhteydenottoja asiakkailta.

Osittain näiden kilpailujen pohjalta Jääski-seura ry:n aktivistit ottivat meihin yhteyttä ja ehdottivat järjestettäväksemme diaesityksiä kuva-arkistomme aineistosta. Mikäs siinä, käy se meille, reippaille pojille. Ensimmäinen kokoamamme esitys käsitteli valokuvaaja Eino Mäkisen vuonna 1957 Imatralla kuvaamaa materiaalia. Esitys oli tarkoitettu Jääski-seuran jäsenille, mutta päätimme seuraavien esitysten olevan muullekin yleisölle avoimet. Nyttemmin olemme järjestäneet kuvaesitykset aiheista Enso, Jääsken kylät, maalaiselämää ja yhdistystoimintaa. Yleisöä tapahtumissa on ollut yhteensä n. 200.

Esityksemme ovat teknisesti perin kuivanoloiset PowerPoint-sulkeiset, mutta sisällöllisesti hyvin mielenkiintoiset ja vapaamuotoiset. Emme luennoi, emme tylsistytä yleisöä paperista luetuilla jorinoilla, vaan kannustamme heitä osallistumaan vapaamuotoiseen keskusteluun ja tarvittaessa väittelyynkin. Poimimme arkistoistamme paitsi eniten yleistä mielenkiintoa herättäviä kuvia, myös niitä, joiden taustatiedot ovat vähäiset. Sen verran on siis tässäkin oma lehmä ojassa, että yritämme lypsää osallistujilta kaiken mahdollisen tiedon aiheista. Hyvin olemme sitä saaneetkin, paitsi Jääski-seuralaisilta niin myös paikallisilta historian harrastajilta. Liki ettei kynistä muste lopu, kun tietoja muistiin kirjoitamme. Pientä väittelynpoikastakin on yleisön edustajien kesken päästy todistamaan…

Kuvaesitykset ovat olleet melko työllistävä, mutta palkitseva toimintamuoto museollemme. Saamme näkyvyyttä, uusia tietoja, hauskoja muistoja ja monta asiakasta tyytyväiseksi. Aika ajoin on hyvä karistaa varaston pölyt harteilta ja tavata ihan oikeita ihmisiä ulkomaailmassa.

Kirjoitti:
Mika Kähkönen
Imatran kaupunginmuseo
↧
↧

Se on jo toukokuu.

May 4, 2012, 7:09 am
$
0
0
Huhtikuu meni ohi että vilahti. Vaikka en ole tänne päivittänyt kuukauteen, se ei tarkoita etteikö mitään olisi tapahtunut. Paljonkin on tapahtunut itse asiassa. Rautjärven Miettilän kasarmialueelle ollaan järjestämässä kyläkävely yhteistyössä kunnan, kyläyhdistyksen ja nuorisoseuran kanssa. Toivottavasti saamme sen onnistumaan vielä tämän kuun aikana.

Ruokolahdella pidettiin koulutustilaisuus paikallismuseoiden kokoelmien hoidosta. Olin tyytyväinen osallistujien määrään. Hankkeeni alkuvaiheessa aloin saada kysymyksiä erilaisten materiaalien hoidosta ja korjaamisesta vapaaehtoistoimijoiden omin voimin. Silloin aloin puhua pitäisikö tällainen koulutus järjestää ja se sai heti kannatusta. Ruokolahti-seura tarjosi Ruokolahti-taloa koulutuspaikaksi ja saimme kahvitkin keskustelun lomassa. Samalla reissulla pääsimme tutustumaan Ruokolahden kotiseutumuseoon, joka yllätti valtaosan kurssin osallistujista erittäin positiivisesti. Osa kävi tutustumassa myös museota vastapäätä olevalla hautausmaalla Simo Häyhän hautaan.

Ruokolahden museossa esineet on aseteltu näytteille teemoittain. Toiminnallisuuttakaan ei ole unohdettu. Ylimmäassä kerroksessa voi kokeilla millaista on ollut jauhaa jauhoja käsikivien avulla.

Ruokolahden museossa on hyvin suuret tilat suhteessa muihin kotiseutumuseoihin ja herkimmille esineille sinne on saatu rakennettua lämmin tila talvisäilytystä varten. Museo sijaitsee vanhassa viljamakasiinissa kirkon vanhaa kellotapulia vastapäätä. Ruokolahti-talo on museon läheisyydessä sijaitseva karjalaisen tuvan mallin mukaan rakennettu uudisrakennus. Se on talvellakin lämmitetty ja siellä voidaan järjestää mm. yksityistilaisuuksia. Ruokolahti-talo on osa pihapiiriä, johon on kerätty tyypillisiä piharakennuksia eri puolilta karjalaa.
↧

Imatralla tutustuttiin arkkitehtuuriin pyöräillen

May 6, 2012, 11:35 pm
$
0
0
Tämän blogin tarkoitus on toimia informaatiokanavana ja tavoitteena on jakaa museoiden hyviksi todettuja käytänteitä ja niistä saatuja kokemuksia. Tarkoituksena ei ole rajata blogia pelkästään hankkeen toimintaa koskevaksi. Siksi on mukava saada sähköpostiin tietoa alueen museoiden tapahtumista ja kuvia niistä.

Ihmiset ovat kiinnostuneita kulttuuriympäristöstään. Yksi parhaista tavoista tutustua siihen on joko kävellen tai pyöräillen. Silloin näkee muutakin, kuin yhden ainoan rakennuksen, jonka viereen bussi pysähtyy. Yhteisen tekemisen avulla toimiston seinien taakse piiloon jäävä museohenkilökunta tulee alueen ihmisille tutuiksi.

Imatran kaupunginmuseo pyöräilytti kaupunkilaisia arkkitehtuurikohteissa. Museonjohtaja Eero Laajon ja intendentti Kalle Pakarisen johdolla tutustuttiin mm. Valtionhotellin, Väärätalon, Kulttuuritalo Virran, Teollisuustyöväen asuntomuseon ja Neitsytniemen kartanon arkkitehtuuriin ja samalla Imatran historiaan. Kaupunginmuseon edustajan mukaan "Retki oli onnistunut, vaikka keli oli hyytävän kylmä".

Reippaat pyöräilijät Imatran Valtionhotellilla.

Työväen Asuntomuseon saunarakennuksen edessä kulkupelit.

Neitsytniemen kartanoa ihailemassa.

 Lähde: Mika Kähkönen, Imatran kaupunginmuseo






↧

Temuamista Joutsenossa

May 29, 2012, 12:18 am
$
0
0
Viime torstaina kokeilimme Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikon kunniaksi lastentapahtuman järjestämistä Joutsenon pitäjäntuvalla. Lyhyestä mainoskampanjasta johtuen saimme vain muutaman, mutta sitäkin innokkaamman, kävijän.

Joutsenon pitäjäntuvan yrittäjä Reetta Tourunen tarjosi tuvassa maistiaisia yrityksensä toiminnasta. Minikokoisilla mattopuilla sai kokeilla miten mattoja kudotaan. Tuvan pöydän ääressä arvuuteltiin esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia. Museohuoneetkin olivat auki ja kaikki kävijät tutustuivat niihin innokkaasti.

Minä ja imatralainen teatteriryhmä Temuta Ry järjestimme toimintaa ulkotiloihin. Lipputangon luona oli esineen heittoa ja ympäri pihaa löytyi kysymyksiä Joutsenolaisiin tarinoihin liittyen. Tarinat otettiin paikallisten kotiseutuaktiivien Pirkko-Liisa ja Pertti Vuoren keräämästä Pienet tulentallojat -kirjasesta. Pieni kirja on kerätty eri kertojien paikallistarinoita. Se on julkaistu 1985 ja näin vuonna 2012 tuntui hurjalta, kun tarinoitsijoiden syntyvuodet olivat 1800-luvun puolelta. Teatteriryhmä oli valmistautunut pitämään myös perinneleikkejä, mutta vähäiset osanottajat olivat kiinnostuneet tapahtuman muista toimintamahdollisuuksista.

Kysymykset, kuten "mitä varten salotupia rakennettiin ja missä ne sijaitsivat?" sekä "mikä on totto?" tuntuivat olevan helppo tapa tutustuttaa lapset kotiseutuhistoriaan. Tällaiset tehtävät pitävät yllä vanhaa tarinankerrontaperinnettä. Vaikka tarinoiden kertominen alkaa olla vanhanaikaista ja nykylasten mielestä tylsääkin, he yllättäen kiinnostuvat tarinoiden lukemisesta tai kuuntelusta, kun niihin liittää tarpeeksi haastavia kysymyksiä. Kysymysten haasteellisuus voi olla vanhoissa sanoissa, joita ei enää nykypäivänä käytetä. Esimerkiksi Joutsenossa perinteisesti totto on ollut tuohitorvi, jolla kutsuttiin karjaa tai peloteltiin petoja. Samat sanat voivat tarkoittaa eri murteissa aivan eri asioita. Pohjoisessa perinteessä esimerkiksi Rovaniemellä totto on tarkoittanut merkkitulijärjestelmää, jolla voitiin viestiä vaarasta ja vihollisista. Lisäksi vanhat sanat voivat olla todella hassuja! Parasta kuitenkin on, että kysymykset näistä vanhoista sanoista kirvoittavat vanhemmat ja isovanhemmat muistelemaan ja kertomaan lapsille tarinoita omasta lapsuudestaan.

Niin lapsissa kuin aikuisissa herätti kummastusta ja mielenkiintoa tarina rautanaulasopasta. Tarina olisi voinut olla Hölmölän tarinoita ja herätti hilpeyttä kaikissa lukijoissa. Siinä kulkumies ryhtyy keittämään köyhän talon emännälle keittoa rautanauloista. Mies aloittaa keiton teon rautanauloilla ja vähitellen pyytää keittoon höysteeksi perunaa, lihaa, voita ja leipää. Mies pyysi ruokailusta yli jääneen keiton mukaansa ja jätti emännälle naulat, jotta emäntä voisi tehdä tätä maukasta keittoa vastakin. Kaiken lisäksi emäntä oli niin kiitollinen tästä keitosta, että antoi kulkijalle mukaansa kokonaisen leivän ja voita.

Lopuksi seikkailijoille tarjottiin mehua ja keksejä Pitäjäntuvassa. Pienimpiä vieraita taisi kiinnostaa kaikkein eniten palapelien kokoaminen. Nuorille kokoajille olisi sopinut, että tapahtuma olisi jatkunut yömyöhään kun Suomi-aiheisten palapelien kokoaminen tempaisi pauloihinsa.

Maton teon harjoittelua pienen pienillä mattopuilla.


Lisätietoja Joutsenon pitäjäntuvan yrittäjästä Teemataide Tmi:n nettisivuilta sekä Pitäjäntuvan toiminnasta www.elamyskirstu.fi. 
Lisää tietoa Joutsenon pitäjäntuvasta, kuten aukioloajat, löytyy mm. täältä: http://www3.lappeenranta.fi/museoweb/lappeenranta/joutsenon_pitajantupa.html
↧
↧

EEMUn toiminnasta

May 31, 2012, 10:44 pm
$
0
0
Kesä lähestyy vääjäämättä, vaikka sää ei ehkä sitä ilmaisekaan. Alkukesän päiviin olemme saatu kehiteltyä yhtä jos toista eri paikkakunnille. Ensimmäiset kesäkauden tapahtumat ovat jo ensi viikolla 6.6. Miettilän kyläkävely, 7.6. Joutsenon museomatkalaukku -työpaja. Hankkeen tapahtumat ja koulutukset ovat maksuttomia.
Vaikka päivittelen tapahtumien tietoja tänne blogiin, minulle kannattaa ilmoittaa, jos haluatte henkilökohtaista sähköpostia hankkeen toiminnoista.



Tapahtumia, koulutuksia, tilaisuuksia


6.6. klo 17.30 Kyläkävely Rautjärven Miettilässä.
Mukana Maa- ja kotitalousnaisten maisemanhoidon suunnittelija kommentoimassa maisemanhoitoa. Kävelyn lopuksi tarjolla kahvit. Järjestäjinä Rautjärven kunta, Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hanke, Maa- ja kotitalousnaiset sekä Miettilän nuorisoseura

Kiinnostaako museomatkalaukun tekeminen?
7.6.2012 klo 17 alkaen työpaja Joutsenon Pitäjäntuvalla
Museomatkalaukun avulla museoiden näyttelyistä voidaan viedä makupaloja ja tarjota oppimateriaalia kouluille tai muihin laitoksiin. Laukut voivat toimia myös esimerkiksi muistelun apuvälineinä vanhainkodeissa.
Museolaukun tekemiseen ja sen esittämiseen eri laitoksissa järjestetään kaksiosainen työpaja.7.6. on ensimmäinen osa.
Koulutus alkaa Reetta Tourusen (Teemataide Tmi) järjestämällä työpajalla ja jatkuu Kansallismuseon museolehtorin Hanna Forssellin esityksellä Kansallismuseon museolaukkuyhteistyöstä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa. Koulutuksen aikana pääsee tutustumaan Joutsenon pitäjäntupamuseoon ja tarjolla varmasti kahvit. Työpajan toinen osa järjestetään syyskuussa.
Ilmoittautukaa koulutukseen allekirjoittaneelle 5.6. mennessä.

Millainen paikallismuseo sinua kiinnostaa?
11.6. klo 17.00 EEMU-hankkeen työryhmätapaaminen Savitaipaleen Hakamäellä. Tapaamisessa keskustellaan museotoimikunnan perustamisesta, toimintamallien etenemisestä kunnissa ja mainosvideoiden toteuttamisesta. Toivomme tällä kertaa tapaavamme uusia yhteistyökumppaneita yhdistyksistä, urheiluseuroista, historian ja arkeologian harrastajista tai kotiseutuaktiiveista. Yritämme löytää myös museoyhteistyöstä kiinnostuneita yrityksiä esimerkiksi matkailu- tai hyvinvointialoilta.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita museotiloista, museotoiminnasta tai hankkeen toiminnasta.
Ilmoittakaa osallistumisestanne 7.6. mennessä, niin osaan varata kahvia.

11.6. Särentäaitalkoot!  
Kaikki halukkaat saavat talkoissa koulutusta risuaidan tekemisessä Savitaipaleen Hakamäellä, Paimensaarentie 10, 54800 Savitaipale. Talkoot alkavat kello 9.00, mukaan ehtii varmasti vielä puolilta päivinkin. Kaikki mukaan näyttämään taitonsa ja ottamaan oppia! Täältä voi viedä perinnetietoutta kotipitäjiin! Talkoolaisille tarjolla evästä.
Järjestävät Savitaipaleen kotiseutuyhdistys ja EEMU-hanke

28.6. Näin elettiin ennen!
Parikkalassa Hauta-Ollin mökillä ja Meijerimuseolla muistellaan menneitä kello 17.00 alkaen. Osoite: Kirkkokatu 6, Parikkala.
Tapahtumaa ovat järjestämässä Taito Etelä-Karjalan Parikkalan toimipiste, EEMU-hanke sekä Parikkalan 4h.

29.7. Bussiretki Savitaipaleen Hakamäelle ja muutamiin muihin kohteisiin.
Lähtö 9.00 Lappeenrannan linnoituksesta, 10.00 Savitaipaleen kirkossa on perinnejumalanpalvelus, 12.00 alkaen Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen 80-vuotisjuhlallisuudet. Näiden välissä voi vierailla Kirkonrakentajien museossa. Eteneminen Savitaipaleelta n. klo 14. Loppupäivän aikataulu on vielä lyömättä lukkoon. Tiedotan kesäkuun aikana lisää, kun ohjelma varmistuu.
Ilmoittautumiset 25.7. mennessä allekirjoittaneelle.
Järjestävät EEMU-hanke ja Maakuntayhdistys

10.-11.8. Kimpiastiakurssi Ylämaan koululla
15 ensimmäistä mahtuu mukaan! Kertokaa ilmoittautumisen yhteydessä, jos haluatte osallistua vain toisena päivänä. Molempina päivinä on aikaa omakustanteiselle lounaalle.
Sitovat ilmoittautumiset 31.7.2012 mennessä allekirjoittaneelle.
Järjestämässä Ylämaan kotiseutuyhdistys ja EEMU-hanke

Tapahtumiin ilmoittautuminen ja tiedustelut: anna-kaisa.ek(at)lappeenranta.fi tai puhelimitse 040 1309 196.
↧

Särentäaitaa ja pettua

June 14, 2012, 12:42 am
$
0
0
Vitasaidaksikin sitä kutsutaan. Sen sijaan risuaita voi olla loukkaava nimitys tälle, kotiseudullani riukuaidaksi kutsutulle, aitatyypille. Maanantaina Savitaipaleen Hakamäellä rakennetulle särentäaidalle pitäisi keksiä ehkä vielä arvokkaampi nimitys, koska materiaalina käytettiin lehtikuusta. "Vähän niinkuin rakentaisi aitaa mahongista", kuului Hakamäellä.

Kaikki halukkaat saivat kokeilla aidan rakentamista Hakamäen museoympäristössä. Noin 20 ihmistä kävi seuraamassa rakentamista, mutta vain muutama uskaltautui kokeilemaan. Mestarit olivat tehneet hommaa selvästi ennenkin ja olivat sitä mieltä, että ennen katajakin oli laadultaan parempaa. "Nykyaikainen tehokasvatettu kataja" ei kuulemma kestä käytössä, niipä vitsakset eli vitakset tehtiinkin pääasiassa näreistä. Nuorista kuusista, ken ei arvannut.

Projektikoordinaattorikin meni ja taivutteli vitsaksia aidan sidontaan. Sain työstettäväksi melkoisen paksun katajan. Oli kyllä työ halkaista puu keskeltä, onneksi mestarit neuvoivat kuinka paksumpaa puolta kääntämällä saa ohjattua uran taas keskelle puuta.

Pystyseipäiden alaosat usein hiillostetaan, koska se hidastaa niiden lahoamista. Kuulemma Hakamäen hiekkamaassa ne lahoavat parin kymmenen vuoden kuluessa kuitenkin, joten hiillostaminen jätettiin väliin. Saatiinpa selvyys siihenkin, miksi aidanseipäät on jätetty niin korkeiksi: ei pääse piru hyppimään aidalla. Minulle selvisi, että särentäaidan nimitys tulee siitä, että puuriukujen kaarnaa poistetaan kirveellä, jotta ne kuivuisivat ajan myötä eivätkä lahoaisi.


Riukukerrosta kiinnitetään närevitsaksilla.

Pettua leipään 

Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen väki oli myös tuonut paikalle männyn runkoja, joista halukkaat saivat kokeilla petun irroittamista. Se oli myös allekirjoittaneen mielestä hirveän hauskaa ja jännittävää! Petun raaka-aineeksi mänty täytyy poimia kesän alussa, silloin puu on vielä tarpeeksi kosteaa.

Eräs talkoolainen nosti esiin kysymyksen: miten kukaan on ikinä keksinyt käyttää puun nilaa ruoka-aineena? Sen päältä täytyy kuitenkin ottaa kuoikerros pois. Sitten varovasti irrotellaan nila, joka tosin lähtee yllättävän helposti puisella paistinlastan näköisellä kapineella. Tämän jälkeen pettuliinat täytyy joko paahtaa tai keittää, jotta niistä saadaan haitalliset aineet irti. Ennen jauhamista liinat on joka tapauksessa kuivattava.

Männystä irroitettu pettuliina
Kun pettuliinat saatiin irti rungosta, ne nosteltiin aidan päälle kuivumaan. Niitä kuivataan vielä uunissa, jotta tulevat rapeiksi ja ne voidaan lopulta jauhaa jauhoiksi. Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Eila Kajanus-Jurvanen kertoi jauhaneensa pettua puruksi ja jauhoiksi tehosekoittimella. Talkoolaiset ilahtuivat perinteiden ja nykytekniikan yhdistämisestä. Tämä johdatteli pohtimaan voisiko petun kuivausta suorittaa kuivausrummussa? (Vaarana lienee, että kuiva pettupuru häviää rummun suodattimiin...)



Projektikoordinaattori innostui petusta.















Niille, jotka eivät päässeet Hakamäelle maanantaina, löysin ohjeen miten rakentaa riukuaita: http://www.meidanmokki.fi/artikkeli/rakenna-riukuaita

Petun käytöstä lisätietoutta mm. täältä: http://www.luontoyrittaja.net/216.html
↧

Taipalsaarella koulutettiin kesäoppaita

June 27, 2012, 8:11 am
$
0
0
Olen itse ollut oppaana museoissa ja aina, etenkin aloittaessa, tuntuu siltä, että ei saa tarpeeksi tietoa eikä muista tarinoita esiteltävistä esineistä, teoksista, rakennuksista tai ympäristöistä. Kun olen opastanut pidemmän aikaaa, olen huomannut oppivani paljon vierailijoilta. He haluavat usein jakaa kokemuksiaan, muistojaan ja tietojaan joita heillä on kohteesta.

Kuntien kesäoppailla on usein haastava tehtävä. He ovat töissä ainoastaan noin kaksi viikkoa ja sinä aikana heidän pitäisi omaksua opastettavat asiat. Kun Taipalsaarella lähdimme ideoimaan hankkeen näkymistä paikallismuseotoiminnassa, pääsimme melko äkkiä yhteisymmärrykseen siitä, että EEMUn olisi hyvä olla mukana opaskoulutuksen järjestämisessä. Itse koen tarinat paikoista ja esineistä erittäin mielenkiintoisina ja yleensä ne ovat sitä myös museovieraille. Siksipä päätin koota yhteen kaikki Taipalsaaren museotoimijat, jotta oppaat saisivat käsityksen siitä millaisessa ympäristössä he toimivat. Samalla he saivat talteen ainakin joitain tarinoita, joita esineistä voi yleisölle kertoa. Jokaista tarinaa ei tietysti voi muistaa, mutta esineisiin liittyvät tekstit ovat heidän tukenaan virkistämässä muistia.

Juhannusviikolla järjestettyyn opaskoulutuskokeiluun osallistuivat Taipalsaaren käsityöläiset, Taipalsaaren kotiseutuyhdistys, Taipalsaaren seurakunta sekä Taipalsaaren kotiseututalossa kahvilaa pitävä yrittäjä. Kaikki nämä joko toimivat Röytyn pihapiirissä, osallistuvat omalla tavallaan museotoimintaan tai ovat tekemisissä muuten matkailijoiden kanssa. Lisäksi apuna koulutuksessa oli edellä mainittuihin tahoihin kuulumaton aktiivinen kansalainen, joka on ollut kokoamassa osaa Röytyn näyttelystä.

Iloisia kesäoppaita sekä kouluttajia lämpimänä kesäkuun päivänä Taipalsaarella.

Käsityöläiset ja yrittäjä kertoivat omasta toiminnastaan Röytyn talolla ja navetassa. Käsityöläisten myyntipisteessä on toiminu kunnan infopiste, joten heillä on hyää kokemusta siitä, millaisia kysymyksiä matkailijat saattavat kesäoppaille esittää. Navetassa käytiin läpi Taipalsaaren harrastusmahdollisuuksia, häidenviettopaikkoja ja monia muita mahdollisia vastauksia kysymyksiin, joita matkalaiset ovat käsityöläisille esittäneet.

Kotiseutuyhdistyksen jäsenet esittelivät kesäoppaille Hevosajopelimuseota ja kertoivat tarinoitaan liittyen sen esineisiin. Aittojen näyttelyt on rakennettu eri teemojen ympärille: on maitoaitta, nukkuma-aitta, vilja-aitta ja muutama muu. Niistä osasi parhaiten kertoa esineistön koonnut ja näyttelyt rakentanut henkilö, vaikka hänkin on sen verran nuori, ettei taida omakohtaista kokemusta esineiden käytöstä olla. Hän kuitenkin tunsi esineet hyvin ja osasi kertoa nuorille mitä ne ovat ja ennen kaikkea miten ne saadaan näyttäytymään kiinnostavina matkailijoille.

Taipalsaaren kirkko kiinnostaa matkailijoita ja siksi kävimme kuuntelemassa lyhyen opastuksen siitä. Kirkossa työskentelee onneksi oma oppaansa, joten matkailuinfona ja Röytyn oppaina toimivien nuorien ei tarvitse aivan kaikkea kirkonkylän nähtävyyksistä sisäistää. Kirkossa vierailtiin, koska vierailtuaan potentiaalisissa matkailunähtävyyksissä oppaat muistavat ehdottaa niitä matkailijoille.

Koen toteutettavani toimintamalleja EEMU-hankkeessa osittain palvelumuotoilun periaatteiden mukaisesti. Yritän kerätä samalla tietoa siitä, miten mallia voisi jatkokehittää. Oppaiden koulutuksessa tuli mieleeni, että parasta olisi, jos mukaan saataisiin vielä harrastus- ja häänviettopaikkojen edustajat. Joko niin, että voitaisiin oppaiden kanssa vierailla näissä paikoissa tai niin, että nuo tulisivat kertomaan oppaille kohteistaan.

Oppia ikä kaikki. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää konseptia edelleen.
↧
Search

Näin elettiin ennen!

June 29, 2012, 4:56 am
$
0
0
Parikkalassa Hauta-Ollin mökillä ja Meijerimuseolla muisteltiin eilen menneitä. EEMU -hanke järjesti Taito Etelä-Karjalan Parikkalan toimipisteen kanssa kaikille avoimen muistelutilaisuuden. Parikkalan 4h järjesti kahvituksen. Paikalle saapui kiitettävästi ihmisiä Eläkeliiton Parikkalan yhdistyksen ja Parikkalan Kalevalaisten naisten jäsenistä. Iloksemme paikalle tuli myös muutama lapsi tutustumaan museopihaan ja kuuntelemaan tarinoita ja muistoja menneiltä ajoilta.

Parikkalan kotiseutumuseolla lähdettiin kokeilemaan ja toteuttamaan toimintamallia muistelusta, koska tarvittiin museota avoinnapitäville ja museossa opastaville lisää tietoa maatalousesineiden käytöstä, museorakennuksista ja niiden ympäristöstä. Samalla toivottiin yhteisöllistä vaikutusta ja voimauttavaa kokemusta niille, jotka tulevat jakamaan muistojaan ja kuulemaan toistensa tarinoita. Idea ei itsessään ole uusi. Olen täällä julkaissut aiemmin kirjoituksen, jossa kerrotaan kuinka Imatralla muistellaan kuvien äärellä. Muisteluilloista on pidetty siellä, missä niitä on järjestetty. 

Samalla kerättiin videomateriaalia paikasta ja haastateltiin muutamia osallistujia. Useammallakin oli kokemusta asumisesta kirkonmäellä. Kuultiin tarinaa kirkon vieressä sijainneesta "miljoonatalosta", jonka Osuuskauppa osti työntekijöilleen asunnoiksi miljoonalla markalla. Se oli rakennettu käytetyistä hirsistä ja oli monen lapsuusmuistoissa jopa pelottava monine rappuineen ja tummine julkisivuineen. Useampaakin olisi voitu haastatella kuin ehdittiin. Vaikka kynäni sauhusi muiden tarinoidessa, silti jäi monta tarinaa kirjoittamatta ylös. Enimmäkseen ehdin kirjoittaa vain muistisanoja tarinoista. Saa nähdä, onnistuuko niiden purkaminen auki.

Meijerimuseossa yleisö kuunteli innostuneena, kun entinen meijerikkö selvitti voin valmistuksen saloja.
Vanha puhelin herätti monien muistot.
Vanhan puhelimen näkeminen kirvoitti monen mielen kertoilemaan tarinoita sentraalisantroista ja tavoista, joilla soitettiin. Muistuttivat monet meitä nuoria siitäkin, että osa lähitalojen puhelimista olivat samassa linjassa. Taloissa piti kuunnella montako soittoa tuli. Soittajan täytyi keskuksessa muistaa paitsi talon numero, myös soittojen lukumäärä. "Saanko 36, kaksi soittoa." Erityisen hauskoja olivat tietysti sekaannukset joita sattui ja näin jälkeenpäin sekin, että uteliaat saattoivat kuunnella naapureiden puheluita. Jotkut muistuttivat, ettei sekaannuksilta vieläkään vältytä, koska kännykkänumerot saattavat olla hyvin lähellä toisiaan.

Tässäkin mallissa on vielä kehitettävää. Näiden museoiden tilat ovat niin pienet, ettei näissä mahdu rauhassa istumaan ja keskustelemaan. Lisäksi oli niin viileää, että tunnin kuluttua jo piti päästä pitäjäntuvalle kahville lämmittelemään.

Toinen samankaltainen muistelutilaisuus järjestetään elokuussa Honkakylän kauppamuseolla. Toivotaan, että saadaan silloin kerättyä erityisesti Honkakylän kauppaan liittyviä muistoja ja tarinoita.
↧
↧

Kulttuuri, kotiseutu ja kuntauudistus

July 4, 2012, 5:23 am
$
0
0

”Kaupungit, jotka ymmärtävät kulttuurin arvon, menestyvät myös muuten”, totesi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toukokuussa 2012 kommentoidessaan Helsingin Guggenheim-hankkeen vaiheita.  Toivottavasti mahdollisimman monen kunnan päättäjä ja virkamies  oivaltaa tämän yksinkertaisen ja selkeän menestyksen reseptin.

Taiteen harjoittaminen, harrastaminen, kotiseututyö ja paikallisen kulttuuriperinteen vaaliminen on mainittu kuntien kulttuuritoimintaa säätävässä laissa. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on niin ikään todettu kulttuurilla olevan keskeisen aseman yhteiskuntaa rakennettaessa.  Sillä on paitsi itseisarvoinen asemansa, myös merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen sekä yksilöiden hyvinvointiin. Kulttuuripalveluiden on oltava tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla.

Vuonna 2030 Suomessa on 244 kuntaa, joissa joka kolmas asukas on täyttänyt 60 vuotta. Lukumäärä tulee tuplaantumaan nykyisestä.  Väestönmuutos tulee olemaan valtaisa. Mikäli halutaan järjestää monipuoliset ja laadukkaat palvelut kuntalaisille myös tulevaisuudessa, on etsittävä uusia ratkaisuja. Elinvoimainen kuntarakenne ja palveluiden turvaaminen on tarkoituksena myös meneillään olevassa kuntauudistuksessa. 

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen avasi tilannetta alueellisten museoiden johtajille tänä keväänä.  Tällä hetkellä käynnissä on museoiden tehtävien, rakenteen ja rahoituksen tarkastelu ja toiminnan vaikuttavuuden kehittäminen. On todennäköistä, että maakuntamuseo- ja aluetaidemuseojärjestelmää tultaneen myös muuttamaan kuntauudistuksen myötä. Ehkä tulevaisuudessa museopalvelut jakautuvat entistä selkeämmin perus-, lähi- ja alueellisiin palveluihin. Nyt on tuhannen taalan paikka itse kunkin miettiä, kuinka omaa toimintaa kehitetään tulevaisuuden toimintaympäristöihin ja tarpeisiin sopivaksi.

Ovatko kuntarajojen muutokset sitten oikeasti uhka paikalliselle identiteetille, kuten on julkisuudessa paljon pelätty? Haukkaako suuri kunta pienen kokonaan? Mitä tapahtuu paikallisuudelle? Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo kirjoittaa alkuvuodesta ilmestyneessä Hiidenkivi-lehdessä (1/2012), että ”Kunta meni, mutta kotiseutu säilyy”. Hän esittää, että yhdistymistilanteissa rakennettaisiin tietoisesti tasavertaisia mahdollisuuksia kaksoisidentiteetille, jota tukevat seudulliset, maakunnalliset ja kansalliset identiteetit eli meikäläisyydet.  On huollettava ja talletettava paikallista identiteettiä ja samalla rakennettava myös uuden kunnan kuntaidentiteettiä yhdessä asukkaiden kanssa.

Eiväthän kuntaliitokset oikeasti uhkaa kenenkään identiteettiä. Miun parikkalalaisuutta, lappeenrantalaisuutta ja eteläkarjalaisuutta tai siun joutsenolaisuutta tai suomenniemeläisyyttä ei kukaan muu voi muuksi muuttaa kuntarajoja siirtelemällä. Sillä mitä kauemmas maailmalla kulkee, sitä lähemmäksi kotiseutua päätyy.

Päivi Partanen
Museotoimenjohtaja

Teksti ilmestyi Etelä-Karjalan museon lehden Museoviestin vuoden 2012 pääkirjoitusena. 


Asiaan otettiin kantaa myös Etelä-Karjalan liitton järjestämässä maakunnallisessa seminaarissa 8.5.2012 Kotkaniemessä, presidentti Svinhufvudin kotimuseossa.
↧

Miksi historia kiinnostaa?

July 6, 2012, 12:40 am
$
0
0

Olen kirjoittanut täällä blogissa paljon vapaaehtoistyöstä museoissa ja museoiden merkityksestä muistin välineenä. Halusimme tähän myös vapaaehtoistoimijoiden näkökulmaa asiaan. Pyysin erästä Etelä-Karjalan museon asiakasraadin jäsentä kirjoittamaan minulle miksi museotoiminta ja historia kiinnostavat. Tässä hän vastaa:

”Minä olen vähän kaikesta yhteiskunnan menosta kiinnostunut ihminen, mutta historia sytyttää minut jostain kumman syystä.

Liekö vaikutusta silläkin, että lapsuuden kesiäni vietin Kärnäkosken Linnoituksen valleilla kun mummoni ja pappani olivat Kärnäkosken myllynhoitajinakin joskus olleet ja myllymökissä asuneetkin. Lapsuuteni aikaan heidän mökkinsä sijaitsi aivan Kärnäkosken lotjasataman suulla Kuolimon muuttuessa Kärnäkoskeksi.

Niin ja koulussa historian tunneilla istuin käsi poskella ja kuuntelin opettajaa haltioituneena. Kotona ei tarvinnut historian läksyjä pahemmin käskeä lukemaan, tunneilta jo jäi päähän asioita ja lisäksi kahlasin Kansojen historia-kirjojakin ahmien.

Istun mielelläni historiallisilla paikoilla ja kohta olen eläytynyt sen ajan ihmisten elämää pohtimaan, kuin sukeltanut sinne, menneisyyteen hetkeksi. Syntyy tarina menneestä elämästä silmieni eteen, on se kummallista. Lentokentän laidalla lapsuuttani viettäessä, 4 vuotiaana sinne vanhempieni matkassa rintamiestaloon asetuin, leikin lentokentän sodassa syntyneissä pommikuopissa hajonneiden lentokoneiden palasilla.

Aivan kotitalomme edessä oli, on, hautamuistomerkkikin, kenen lienee, mutta melkoisella varmuudella tsaarinajan armeijan ratsastuskentän ajoilta. Olisiko jonkun korkeamman upseerin hevosen vai voisiko olla ihan upseerin? Siinähän on vieressä ratsastusesteitä edelleenkin tallella.

Mihin muuhun olisin voinut syttyä kuin historiaan, kun sitä aina oli kuin kiinni minussa. Kun luovuus minuun iskenyt niin teatterin tekemisen ohella tekstejäkin syntyy vähän kaikesta. Kuten vaikka Lappeenrannan luista, kerran kirjoittelin."

Kenen tärkeän muistomerkki on jäänyt vailla hoitoa?

Tsaarinajan ratsueste
LUUT

Lappeenrannan kai jokainen jo tietää
ovat luurangot tunnetuksi tehneet
kaivettu on Huhtiniemessä
Linnoituksen valleilla
Rakuunamäellä
ja lentokentän laitamilla
lapio luita esille toi jo aikoinaan
tsaarinajan ratsukentän maisemissa
kuoppia kun kaivelin
kotipihan kasveille
kenen lienevät luut olleet
ihmisten vai eläinten
ei lapsi sitä ihmetellyt
eikä kukaan muukaan
arkista asiaa
rakuunoiden luurankotakit
naisten haaveissa siintää
hurmahousut punaiset
vieläkin
punan nostaa poskille.


Vastaus, kuvat ja runo: Anneli Pylkkönen, Lappeenranta
↧

Retki paikallismuseoihin

August 6, 2012, 7:07 am
$
0
0

Aikamoista, kun kuukauteen ei tänne ole kirjoittanut, näyttää siltä, kuin ei olisi töitä tehnytkään. Olen kuitenkin. Järjestin paikallismuseoretken 29.7. Savitaipaleen Hakamäen museoalueelle, Kärnäkosken linnoitukselle ja Taipalsaarelle Mooses Putron kotimuseoon. Savitaipaleella osallistuimme kotiseutuyhdistyksen 80-vuotisjuhlaan.

Retkipäivän säätä voisi kuvata haastavaksi: aamulla lähtiessämme Lappeenrannan Linnoituksesta aurinko paistoi. Savitaipaleella perinnejumalanpalveluksen ajan paistoi ulkona edelleen aurinko. Hakamäellä alkoi sataa. Ensin ihan vähän, sitten koko ajan yltyen kunnes lopulta tuli ukkonen ja kaatosade.

Ensimmäisenä aamun ohjelmassa oli perinnejumalanpalvelus Savitaipaleen kauniissa kivikirkossa, joka on rakennettu vuonna 1924. Jumalanpalveluksen vanhasta kaavasta ja vanhoista virsistä oli yllättäen kiinnostunut koko retkijoukko, vaikka olin varautunut siihen, että osa lähtee mieluummin Kirkonrakentajien museoon. Vastaremontoitu Savitaipaleen kirkko oli tunnelmallinen. Monet olivat juhlapäivän kunniaksi pukeutuneet kansallispukuihin ja perinneasuihin.

Kirkon jälkeen siirryimme Kirkonrakentajien museoon, jossa esitellään Juhana ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen elämäntyötä. Heidät tunnettiin kaksoisristikirkkojen eli kahtamoisten rakentajina. Kellotapuli itsessäänkin on mielenkiintoinen: siinä on kaksi rakennusta sisäkkäin. Taavetti Rahikainen teki sen ulommaisen kerroksen ja muita muutostöitä 1840-luvulla. Kellotapulin torniin pääsee nousemaan todella jyrkkiä portaita pitkin. Olen itse käynyt kerran ja pelotti. Retkeläisistä muutama kävi kiipeämässä portaat puoleen väliin ja tuli siihen tulokseen, että turhan pelottavaa ja raskasta. Jyrkkiä portaita on ennen kaikkea todella vaikeaa kavuta takaisin alaspäin. Jos tapuliin kiipeää ylös asti, sieltä avautuvat todella hienot maisemat.


Kaatosateen vuoksi Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen juhlaohjelman aikataulua siirrettiin, mutta lopulta sekin oli pakko aloittaa. Onneksi joku löysi myyntiin kertakäyttösadetakkeja ja juhlakansa sai suojaa sateelta. Kaatosateesta huolimatta Lassi Saressalon puhe kiinnosti osallistujia. Kun sade alkoi loppua siirryimme sisätiloihin lounaalle. Aurinko alkoi taas paistaa, kun lähdimme kohti Kärnäkosken linnoitusta.

Yhden Suomen kauneimman maitotien, eli vanhan Lappeenranta-Mikkeli-tien, varrella tutustuimme ensiksi vanhaan myllyyn ja sahaan. Jälkimmäisestä Partakosken kyläyhdistys on muokannut tilaisuuksiinsa sopivan kokoontumistilan ja ensimmäinen on museokäytössä. Mylly sijaitsee aivan Kärnäkosken linnoituksen kupeessa. Oppaina meillä toimi kyläyhdistyksen aktiivi sekä lapsuutensa Kärnäkoskella viettänyt historiaharrastaja. Viimeksi mainitun mummola oli lotjasataman rannassa ja hänen sukuaan on asunut  vanhassa myllytuvassa, josta on enää jäljellä kivijalka. 

Mylly toimi Kärnäkoskella  vuodesta 1816. Nykyinen myllyrakennus on 1890-luvulta. Vuosien saatossa myllyä uudistettiin ja sen yhteyteen rakennettiin saha, joka oli toiminnassa 1950-luvulle asti.

Kärnäkoskella vain kapea kannas erottaa Kuolimon ja Saimaan toisistaan. Kun Kaukaalla sorvattiin vielä lankarullia, rullapuita tuotiin Kuolimoa pitkin lotjasatamaan ja siitä niiden reitti jatkui Saimaalle. Kapean kannaksen yli rullapuita vetivät hevoset kiskoja pitkin. Kärnäkosken kyläyhdistys on kunnostanut tämän ”rullakiskon” pohjan kävelyreitiksi. Kuolimon vesi on erittäin kirkasta ja vanhassa lotjasatamassa pohjaan vajonneet proomut näkyvät edelleen, vaikka vähitellen hajoavatkin paikoilleen.


Lotjasataman vieressä on linnoitukseen liittyvä rakennelma ”vuorilinnoitus”, josta ajateltiin voitavan vartioida varsinaista linnoitusta eteläsuunnasta tulevien hyökkäysten varalta. Vuorilinnoitusta ei juuri erota, ellei ole mukana opasta, joka osoittaa sen.

Kärnäkosken linnoitusta rakennettiin 1400 miehen voimin 1790-1793. Se oli toiminnassa 42 vuotta, kunnes Nikolai I antoi käskyn linnoitusten lakkauttamisesta. Jos muuten emme olisi linnoituksen valleille nousseet, niin opas houkutteli meitä yhdellä maamme kauneimmista maisemista, joka valleilta avautuu Saimaalle.
Linnoituksen valleilta kapusimme alas rantaan ja meitä kävi tervehtimässä Savon perinnepurjehtijat. He kertoivat veneestään ja sen rakentamisesta. Heidätkin sää oli yllättänyt, mutta onneksi pitävät mukanaan moottorivenettä, etteivät jääneet täysin sään armoille.


Kärnäkoskelta etenimme Taipalsaaren Karhunpäähän Mooses Putron kotimuseoon. Mooses Putro oli 1900-luvun alun inkeriläinen kirkkosäveltäjä, joka katosi Pietarissa vuonna 1917. Nykyisessäkin virsikirjassa on hänen sävellyksiään. Museota pitää yllä Inkeriäisen kulttuurin seura ja siellä järjestetään paljon tapahtumia pitkin kesää. Mooses Putron museossa retkeläisiä erityisesti kiinnosti Putron lasten käsityöt, joita museossa on mahtava kokoelma.


Retkeämme oli ikuistamassa videokuvaaja, jonka kanssa yhteistyössä teen muutamia videoita jakoon Youtubeen ja uudistettavaan Etelä-Karjalan museoportaaliin. Katsotaan millainen video tästä retkestä saadaan aikaan. 

Sateesta huolimatta sää oli onneksi lämmin ja kaikilla säilyi iloinen mieli!


↧

Kimpiastioiden uusi elämä

August 15, 2012, 7:21 am
$
0
0

Ylämaalla järjestettiin kurssi kimpiastioiden korjaamisesta 10.-11.8.2012 yhteistyössä Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen ja Ylämaan kotiseutuyhdistyksen kanssa. Kotiseutuyhdistys värväsi ohjaajat kurssille paikkakuntalaisista ja järjesti tilaksi Ylämaan koulun puutyöluokan, joka palveli kurssin tarpeita mainiosti.

Kurssia lähdettiin suunnittelemaan alun perin paikallismuseoiden toiveista ja tarpeesta. Monien paikallismuseoiden kimpiastiat ovat aikojen saatossa kuivuneet ja pahimmassa tapauksessa muuttuneet lautakasoiksi. Myös korjaustaidot ovat ruostuneet tai hävinneet kokonaan. Kurssilla haluttiin tuoda lisää harrastajia perinnekäsitöiden pariin ja houkutella uusia tekijöitä paikallismuseoiden toimintaan. Kurssi oli erittäin suosittu ja siellä jo tuli kyselyitä uusista samankaltaisista kursseista.

Tässä muodossa astiat ennen kurssia olivat. Kurssi tuli tarpeeseen.
Perjantaiaamu aloitettiin kahvilla ja karjalanpiirakalla. Sen jälkeen alettiin hioa astioiden pinnasta pois likaa. Joitakin astioita oli joskus tiivistetty silikonilla, toisissa oli vain taikinajäämiä liitoksissa niin, etteivät osat enää asettuneet paikoilleen. Kun osat oli puhdistettu, oli palapelin kokoamisen vuoro. Ei ollutkaan kovin helppoa löytää oikeaa järjestystä kokonaan hajonneen astian kimmille. Kun järjestys alkoi hahmottua, kimmet kiinnitettiin toisiinsa luovin ratkaisuin. Maalarinteippi oli suosituin apuväline. Jos kimmet eivät meinanneet pysyä kiinni pohjassa, käytettiin lyhyitä liinoja. Myös niittipyssyllä saatiin kaatuilevat dominopalat liitettyä yhteen. Usein kokoamiseen tarvitsi useamman käsiparin. Ihmeteltiin miten entisaikoina miehet ovat saaneet näitä yksin koottua.

Kokoamiseen tarvittiin useampi käsipari. Tässä astiassa on korjaajan äiti kirkastanut voita.
Seuraavana vuorossa oli vannepuun halkaiseminen ja taivuttelu. Halkaiseminen tapahtuu, kuten muihinkin tarkoituksiin käytettävien vitsasten kohdalla, latvasta alkaen kohti tyveä. Kurssin vetäjät olivat valmiiksi laittaneet vannepuita likoamaan kuumaan veteen, jotta ne saadaan taipumaan haluttuun muotoon. Tuoreen ja märänkin vannepuun taivuttelu tuntui olevan haastavaa ja välillä vitsaspuu taittui. Onneksi läheltä päätä, joten taitokset voitiin leikata pois. Vannepuuta täytyy liottaa kuumassa melko pitkään, että se antaa kunnolla periksi. Nykyajan kiireisinä ihmisinä keksimme erilaisia vippaskonsteja nopeuttaaksemme korjausprosessia. Niinpä taivuttelimme vanteita niin pitkälle kuin ne antoivat periksi alustaviin rengasmuotoihin, sidoimme ne rautalangalla kiinni ja painoimme pieneen ämpäriin taipumaan muotoonsa.
Tässä erikoisessa jäätelökoneessa näkyy, kuinka korvaamaton apu maalarinteippi oli astioiden kokoamisessa.
Etelä-Karjalan paikallismuseoiden ylläpitäjät ovat valmiita jopa etsimään rahoitusratkaisuja, jos löytävät kiinnostuneita kimpiastioiden korjaajia. Vaativaa on tietysti se, että kotiseutumuseoiden astioita täytyy korjata perinteisin menetelmin. Tälläkin kurssilla tarjolla olleita puuliimaa ja nauloja ei voi museoesineisiin laittaa. Kurssilla näitä tarvikkeita ei juurikaan käytetty, sillä osallistujat olivat kiinnostuneita orgaanisista korjausmenetelmistä. Ainoastaan haljenneita pohjalautoja korjattiin liimaamalla, jos niitä ei haluttu kokonaan korvata uusilla. Voimaa joutuu käyttämään enemmän, kun pelkästään sitomalla korjaa puuastioita.

Kuvassa olevat astiat ovat Emil Ketovaaran tekemiä uusia astioita.
Korjattuja kimpiastioita oli esillä Ylämaa-päivässä 12.8.2012. Siellä nähtiin myös paikallisen kimpiastiamestarin, Eemil Ketovaaran, tekemiä kimpiastioita. Kurssille osallistuneet vaikuttivat olevan tyytyväisiä kurssiin ja aikoivat jatkaa omien astioittensa korjaamista vielä kurssin jälkeenkin. 

Kurssilla astiat korjattiin pajuvanteilla.
Kurssin jälkeen pisti mietityttämään, että miten ne ovat ennen vanhaan saaneet tehtyä ja korjattua näitä astioita, kun ei heillä ollut liinoja tai teippejä kokoamisapuna. Isäntä kokosi näitä yksin liiterissä iltapuhteina. Kurssilla jokainen kokoaja tarvitsi kaksi kaveria, jotta kimmet saatiin pysymään pystyssä kaatumatta. Meiltä kyllä puuttui yksi pieni, mutta merkittävä yksityiskohta tuolta kurssilta puuttui, nimittäin sellainen kulma-/neliörauta. Sillä pidettiin aikoinaan kimpiä koottaessa yhdessä ja työn edetessä se siirrettiin toiseen kohtaan. Näitä ei taida enää löytyä juuri mistään. Seuraava kurssi voitaisiin aloittaa nikkaroimalla sellaiset.

Toisaalta, ilman noita apurautoja käsipareja tarvittiin niin monta, että kurssi tutustutti ihmisiä toisiinsa. Tutustelu johti muistojen jakamiseen vanhoista astioista ja niiden käytöstä. Ehkäpä sittenkin seuraavissa muistelutalkoissa opetellaan samalla vaikka tuohivirsun korjausta.
↧
↧

Kulttuurista

September 3, 2012, 12:18 am
$
0
0

Kävin viime torstaina Luumäen kunnantalolla Kulttuuri Tulille! seminaarissa. Se toimi lähtölaukauksena kulttuuriyritys Kaikun Härkää sarvista –hankkeelle. Seminaariin oli koottu innostavia puhujia muun muassa kulttuurin rahoitukseen liittyen. Itse löysin sieltä mielenkiintoisena lankana kulttuurin aseman kuntapäätännössä.

Mielestäni kulttuuri näkyy kaikessa siinä mitä ihminen tekee. Se ilmenee myös siinä miten ihminen asioita tekee tai niihin suhtautuu. Luonnontilainen metsä ei itsessään ilmennä kulttuuria, mutta kulttuuri vaikuttaa siihen miten sitä katsotaan ja miten se koetaan.

Nykyään tuntuu, että kunnallishallinnossa kulttuuri nähdään välttämättömänä pakkona ja kiusallisena menoeränä. Joissain harvoissa kunnissa on ryhdytty näkemään kulttuuri ainakin lisäarvona matkailijoille ja jopa matkailijoiden houkuttimina. Näissä paikoissa rahan laittaminen kulttuuriin on investointi. Tästä puhui inspiroivasti Varkauden kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, aiheesta väitellyt, Kimmo Kainulainen.

Kulttuurin näkyvyys vaikuttaa myös muuttosuuntaan. Kunta tai kaupunki jossa erilaiset kulttuuririennot ovat näkyvillä, on houkuttelevampi muuttokohde, kuin kulttuurista hiljaiseloa viettävä paikkakunta. Muuttaisin mieluummin paikkakunnalle, jossa kulttuuri ja erilaiset harrastusvaihtoehdot olisivat osa kunnan imagoa. Silloin voisin kuvitella, että sieltä löytyy harrastuksia minunkin vapaa-aikaani.

Niin muuttajien kuin matkailijoidenkin kiinnostukseen vaikuttaa myös se leimautuuko kaupunki pelkän niin sanotun korkeakulttuurin edustajaksi vai mahtuuko tapahtumiin mukaan myös harrastajia ja nykykulttuurin ilmentymiä. Mitä suurempi kulttuurin kirjo näkyy kaupungin imagossa, sitä todennäköisemmin löydän sieltä itselleni sopivan paikan ja ympäristön.

Dodo Ry:ssäkin toimiva ajatushautomo Demos Helsingin Outi Kuittinen muistutti, että kulttuuri tosiaan on muutakin kuin julkiset kulttuurilaitokset. Hänen teesinsä oli se, että ihmisten tekemistä seuraamalla ja (sitä) kasvattamalla syntyy aito omaleimainen paikallisidentiteetti. Hän näkee kunnan tehtävänä nimenomaan kuunnella mitä ihmisten keskuudessa tapahtuu ja tukea sitä.

”Onnellisuus on aktiivista toimintaa oman ja yhteisen hyvinvoinnin eteen yhdessä toisten kanssa.” Yhdessä toimiminen parhaimmillaan tarjoaa oppimis- ja osaamiskokemuksia, jotka toimivat ihmisten kasvualustoina. Kuittinen nosti esille myös sen mielenkiintoisen huomion, että tutkimustenkin mukaan ihminen oppii parhaiten sellaiselta, joka on juuri itsekin opetellut asian. Vasta jonkin asian opetellut muistaa mitä kompastuskiviä opeteltavassa asiassa oli ja miten ne voi välttää.

Puhujia oli paljon muitakin ja kaikilla mielenkiintoista sanottavaa. Tässä nostin esille puhujista vain kaksi. Kaikkien puhujien puheenvuorot löytyvät Luumäen kunnan sivuilta.

Itse tuppaan tämän tästä unohtamaan, että (paikallis-)historia ja (-)kulttuuri eivät olekaan vain sitä, mitä oppineet ovat suvainneet julistaa. Historiaa ja kulttuuria kirjoitetaan aina uudelleen kunkin ajan lähtökohdista käsin. Kulttuuri on vahavasti sidoksissa yhteisölliseen identiteettiin, joka kehittyy ja muovautuu aikojen saatossa aktiivisten ihmisten toiminnan tuloksena. Ihmiset muovaavat ympäristöään mielekkääksi paikaksi itselleen olla ja elää. Omaksumme vaikutteita sieltä, mistä koemme löytävämme jotain joka koskettaa juuri minua. Ennen kaikkea jokaiselle kunnan asukkaalle paikallisidentiteetti näyttäytyy hiukan eri tavoin.

Paikallismuseot eivät ehkä niinkään esitä kunkin kunnan historiaa, vaan ne ovat enemmänkin osa alueiden paikallisidentiteettiä. Niiden toiminnassa voitaisiin nostaa esille laajemmalla skaalalla kunkin paikkakunnan tyypillisiä piirteitä, kuten ruokakulttuuria, käsityökulttuuria ja niin edelleen. Samalla toiminnassa pystytään ottamaan huomioon muualta tulleet ja saada heidätkin osallistettua toimintaan. Osallistamalla saadaan ihmiset löytämään merkityksiä, joita he eivät ehkä muuten olisi havainneet.

Toimialueellani monet aktiivit ovat puhuneet huolestuneeseen sävyyn perinneruokaosaamisen katoamisesta. Järjestetään ruokafestarit paikallismuseoon! Paikkakuntien sisälläkään ruokaperinteet eivät ole samanlaisia ja näin saataisiin myös muita perinteitä esille kuin yhtä ainoaa oppineiden hyväksymää mallia. Käsityöpäivä olisi myös mielenkiintoinen. Kaikissa Etelä-Karjalankin kunnissa on muualta muuttaneita, joten kukin voi tuoda päivään omat kulttuuriset erikoisuutensa tai oikeammin tavallisuutensa. Tapa, jolla minä teen räsynuken tai rössypottua voi jollekin toiselle olla kovinkin eksoottinen.

Minulle seminaarin tärkein anti oli, että se muistutti meidän tekevän kulttuuria koko ajan. Se ei ole vain kulttuurilaitosten seinien sisällä ja historia ei ole vain vanhaa aikaa. Ainakin minulle tahtoo käydä niin, että museoiden parissa työskennellessäni jään liikaa kiinni olemassa oleviin rakennuksiin, esineisiin ja kirjoitettuun historiaan. Olemme järjestämässä eräällä paikkakunnalla muisteluiltojen sarjaa ja valitsimme aiheeksi käytöstä poistetun juna-aseman. Aihe oli mielestäni hyvä, kunnes aloin miettiä liittyykö se mitenkään museoon?

Olen huomannut, että uuden ideoimista rajoittaa se, että yritän löytää työstettävästä toiminnasta aina yhtymäkohdan tietyn museon toimintaan. Museoiden tehtävä on tallentaa tietoa kulttuurista ja sen ilmentymistä. Museoiden pitäisi olla kiinnostuneita myös nykypäivästä ja sen ilmiöistä. Ehkä paikallismuseotoiminta alkaisi kiinnostaa ihmisiä laajemmin, jos pyrkisikin löytämään nykykulttuurista museoon sopivia toiminnanmuotoja.

Aloittaessani EEMU-hanketta yhdessä ensimmäisissä tapaamisissani aloin innosta puhkuen esitellä uuden uutukaista ja helposti toteutettavaa ideaa, jolla saataisiin nuoriakin kävijöitä paikallismuseoihin. Olin jo aikani ehtinyt puhkua, kunnes kävi ilmi, että valtaosassa ainakin tämän alueen museoista on tämä uusi ja hieno houkutin: geokätkö. Samalla selvisi, että kaikki harrastajaryhmäkontaktit ovat hyväksi museoille. Aina löytyy jonkin alan harrastaja, joka kiinnostuu kohteesta niin paljon, että saa houkuteltua sinne omat kontaktinsa.
↧

Rukiin puintia Savitaipaleella

September 13, 2012, 5:27 am
$
0
0
Savitaipaleen kotiseutuyhdistys järjesti talkoot rukiin puintiin Hakamäen museoalueella 4.9.2012. Ruis oli korjattu pellolta jo edellisellä viikolla ja ahdettu lyhteinä parsille. Sen jälkeen sitä oli kuivatetettu neljä päivää kuumassa riihessä. Kotiseutuyhdistyksen jäsenet olivat vuorollaan olleet kipinämikkona riihellä.

Kuva: Ismo Hölsä
Parsilta laskettiin lyhteitä ja ne ladottiin lattialle riveihin tähkät vastakkain. Ennen puitiin niin, että samaa riviä puitiin pareittain iskien samaan kohtaan varstallaan. Kun puiminen alkoi sujua, se sai tasaisen rytmin. Kun rivi oli puitu, käännettin lyhteet ja ne puitiin toiselta puolen.



Puitu "lattiallinen" sidottiin uudelleen kiinni oljilla. Näin niitä voitiin helpommin siirtää pois tieltä. Hakamäellä pohdittiin missä jätteeksi jääneitä olkia voitaisiin nykypäivänä hyötykäyttää.

Varstalla puiminen ei ollut niin helppoa kuin miltä se näytti. Siihen täytyi löytää oikea tekniikka ja rytmi, jotta se lähti sujumaan. Riihen ulkopuolelta kuunneltuna varstojen tasainen töminä herätti jonkinlaisen turvallisuuden tunteen.

Kaikilla osallistujilla vaikutti olevan hauskaa ja riihen ulkopuolelle kuuluva tasainen kolke oli piristävää kuunneltavaa.

Puinnin jälkeen jyvät piti viskoa. Riihen lattialla oli nykyaikaisesti pressu, jonka avulla jyvät saatiin kasaan. Hakamäellä oli käsinpyöritettävä viskuukone, jossa kevyemmät roskat lentävät ulos koneesta ja painavammat siemenet saadaan kerättyä sen alaosasta säkkeihin.
Kuva: Ismo Hölsä

Siemenistä jauhetaan ruisjauhoja, joita kotiseutuyhdistys aikoo myydä sekä valmistaa puuroksi tapahtumien yhteydessä syksyn aikana.
↧
Search

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -seminaari

October 9, 2012, 2:06 am
$
0
0

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hankkeen päätösseminaarissa tarkastellaan hankkeen tuloksia ja tuodaan esille hyviä esimerkkejä paikallismuseotoimintaan myös muualta Suomesta. Kaikille avoin ja ilmainen seminaari järjestetään yhteistyössä Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen kanssa. tiistaina 13.11. klo 12 alkaen Lönnrotin koululla Lappeenrannassa. Seminaariin tulee ilmoittautua etukäteen projektikoordinaattorille. 

Seminaarissa keskustellaan paikallismuseoiden hoidosta, hoitoon liittyvistä ongelmista sekä niiden avoinna- ja ylläpitoon löydetyistä ratkaisuista. Maakunnallisten ongelmien ja ratkaisujen lisäksi nostetaan esille hyviä esimerkkejä myös kauempaa. Museonjohtaja Kristina Ahmas tulee kertomaan Kokkolan museon yhteyteen perustetusta harrastajatoimijoiden Erikoistietotoimistosta. FM Sini Hirvonen nostaa esille kysymyksen, jota käsitteli etnologian opinnäytetyössään: ”Kuka omistaa menneisyyden?”

Etelä-Karjalasta nostetaan esille näkökulmia yritystoimintaan paikallismuseoissa sekä säätiömuotoisten museoiden ylläpitoon liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Seminaarin lopuksi kuullaan vielä meneillään olevista paikallismuseohankkeista Etelä-Karjalassa sekä julkistetaan Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö –hankkeessa kokeillut toimintamallit ja Etelä-Karjalan museoiden uudistettu verkkosivusto.

Seminaari on avoin kaikille ja maksuton. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 6.11. mennessä projektikoordinaattorille (anna-kaisa.ek @ lappeenranta.fi, 040 1309 196). Halukkaat voivat samalla ilmoittautua omakustanteiselle lounaalle lähistöllä sijaitsevaan kahvila El'Siin. Lounaan hinta on 8 ? / hlö ja sitä tarjoillaan 10.30 alkaen.

OHJELMA
12.00 Ilmoittautuminen   
12.30 Tilaisuuden avaus, Päivi Partanen, Lappeenrannan kaupungin museotoimenjohtaja
12.40 EEMU-hankkeen esittely, Jukka Luoto, Etelä-Karjalan museon maakuntatyöstä vastaava amanuenssi
13.00 Kuka omistaa menneisyyden? Sini Hirvonen, FM, etnologi
13.20 Erityistietotoimisto, Kristina Ahmas, Kokkolan kaupungin museotoimenjohtaja
Keskustelu
13.50 Kahvitauko
Dialogi Imatran teollisuustyöväen asuntomuseolle kesällä 2013 tulevasta näytelmästä, Temuta Ry
14.30 Yritystoiminnasta paikallismuseossa, Reetta Tourunen, artesaani, sosionomi, yrittäjä Teemataide Tmi
14.50 Kommenttipuheenvuoro, Miikka Kurri, Etelä-Karjalan museon rakennustutkija
15.00 Paneelikeskustelu: Säätiöt paikallismuseoiden ylläpitäjinä
Kaiho Nieminen (Lyytikkälä-talon -säätiö), Helena Miettinen (Mooses Putron muistosäätiö), Pertti Kolari (suunnitteilla oleva Kotkaniemen museosäätiö), Risto Kiljunen (Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö), puheenjohtajana toimittaja: Risto-Olavi Koskinen
16.00 Keskustelu           
16.10 Taipalsaaren museokuvioiden tulevaisuus, Riina Pesari
16.30 EEMU –hankkeen toimintamallien ja nettisivujen esittely, Anna-Kaisa Ek, Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö –hankkeen projektikoordinaattori
16.50 Loppukeskustelu   

EEMU –hankkeessa tehtyjä videoita paikallismuseoista katseltavissa seminaarin lopuksi n. 30 minuuttia. Seminaarin puheenjohtajana toimii Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen varapuheenjohtaja Jouko Siitonen.


Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 6.11.2012 mennessä projektikoordinaattori Anna-Kaisa Ekille joko sähköpostilla osoitteeseen anna-kaisa.ek(at)lappeenranta.fi tai puhelimitse numeroon 040 1309 196. Halukkaat voivat ilmoittautua omakustanteiselle lounaalle lähistöllä sijaitsevaan kahvila El’Siin, Snellmaninkatu 8, 53100 Lappeenranta.
↧

Luontoretki paikallismuseoon

October 11, 2012, 7:14 am
$
0
0

Viime viikolla teimme Etelä-Karjalan Luonnonsuojelupiirin ja Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa yhteistyössä luontoretken museoympäristöön.

Sitä on tullut havainnoitua, että museoita ympäröi joko luonnon tai ihmisen muovaama ympäristö, mutta koskaan aiemmin siihen museon välittömään lähiympäristöön ei kukaan ole ainakaan minua niin perusteellisesti perehdyttänyt. Meillä oli luonnonsuojeluyhdistyksestä asiansa tunteva opas pihalla kertomassa kasveista (niitä vielä oli näkyvissä!) sekä sammalista ja niiden ilmaantumisesta kyseisiin kohtiin.

Tätä tutustumisretkeä ei olisi varmastikaan toteutettu ellei sekä eräs paikallinen lastentarhanopettaja että eräs paikallinen museo olisi niin kovasti innostuneet ajatuksesta. Olimme keskustelleet tällaisesta luonnonsuojeluliiton ihmisten kanssa, mutta en meinannut keksiä missä lähteä tätä toteuttamaan. Aikakin tuntui olevan kortilla, koska yleisötapahtumaa olisi pitänyt ehtiä mainostaa.
Onneksi Etelä-Karjalan museon opeinfossa eräs paikallinen tarhantäti innostui ajatuksesta ja lähdimme järjestämään tätä. Mooses Putron museolla asiasta innostuttiin myös ja aikuisille luvattiin kahvit lasten syödessä eväitä.
Mooses Putron museo sijaitsee mahtavassa paikassa omalla niemellään järven ympäröimänä. Monta kertaa olin jo aiemmin pohtinut sitä, että siellä voisi käydä ihan vain sen paikan vuoksi. Museon kiinni ollessa kyläläiset käyvätkin siellä kävelyretkillä. 

Niemeen asti ei bussilla uskaltanut ajaa, koska tie oli osittain melkoista liejua. Museon opas haki lapset bussilta ja kertoi jo matkalla merkkihenkilöstä, jonka pihaan ollaan tultu vierailulle. Lapsia oli niin paljon, että pihassa porukka jaettiin kahtia. Toinen puolisko jäi tutkailemaan luontoa ulos oppaan johdolla ja toinen puolisko meni sisälle ihastelemaan museon esineistöä. Minulle tuli sellainen olo, että lapset jaksoivat sisälläkin keskittyä vähän paremmin kuunteluun, kun tiesivät saavansa myös ulkoilla.

Lapset vaikuttivat hyvin kiinnostuneilta. Onneksi opettajia oli monta, koska niemi tosiaan rajautuu järveen. Tontilla on omaa hiekkarantaa eikä ranta ole mitenkään jyrkkä. Vesi on kuitenkin niin kiinnostava elementti, että oli aivan tarpeellista kahden aikuisen tarkkailla, etteivät lapset menneet aivan veteen asti.
Nämä eskarit olivat ennenkin tutkailleet metsää ja tunnistivat osan kasveista, joista luonnonsuojeluyhdistyksen opas kyseli.

Kierrokselle lähdettiin katsomalla mitä paikalle tuodussa multakasassa kasvaa. Se johdatteli pohtimaan miten ne kasvit oikein liikkuvat paikasta toiseen?








Hankevetäjänä tietenkin yksi parhaista jutuista oli se, että sain kuulla museon, luonnonsuojeluyhdistyksen sekä päiväkodin yhteistyön jatkuvan. Sitä hanketyössä pelkää, että hankkeen loputtua hyvät käytännöt jäävät unholaan.
↧
↧

Muisteloita ja Museokoira

November 12, 2012, 8:24 am
$
0
0

Jännittää. Huomenna on EEMU -hankkeen päätösseminaari ja monta mielenkiintoista puhujaa tulossa paikalle. Kysymyksiä ja keskustelua varmasti herää tai ainakin herättelee. Hanke ei onneksi aivan vielä päätyy, mutta kuitenkin on täytynyt alkaa kirjoittamaan loppuraporttia ja päättelemään keskeneräisiä kudelmia.

Hirveän paljon on tapahtunut, kun viimeksi ehdin kuukausi sitten tänne päivittämään asioita.

1.11. Näin Ylen aamu-tv:ssä Joutsenon Pitäjäntuvalla toimivan yrittäjän. Aamu-tv:ssä hän ei niinkään kertonut pitäjäntuvalla toimivan yrityksensä Teemataiteen toiminnasta, vaan esitteli koiraansa Alexia, joka on yksi Suomen harvoista koulukoirista. Koira on kuulemma kelpo apu sosiaalisissa tilanteissa. Uutinen on julkaistu Etelä-Karjalan uutisissa31.10.2012.

Koulukoira Alexia voi myös toisinaan tavata pitäjäntuvan toiminnassa. Samaisen koiran voi pyytää Teemataiteen jouluaiheisten työpajojen päätähdeksi, sillä hän viihtyy myös joulumuorin seurassa. Tuleekohan Alexista Suomen ensimmäinen museokoira?
Museon ja yritystoiminnan yhteistyö on sujunut hyvin Joutsenossa. Pitäjäntupa on siitä hyvä paikka yhdistää museo ja yritystoiminta, että tilat saadaan erotettua toisistaan. Yrittäjä toimii rakennuksen tuvassa ja museotilat on sijoitettu kamareihin. Näin ei tarvitse museoihmisenä tukka pystyssä heti, kun ajattelee museokoiraa mukana pitäjäntuvan arjessa.

Lisää iloisia uutisia:
Viime viikon lopulla saimme julkaistua ensimmäisen Etelä-Karjalan paikallismuseoita mainostavista videoista. Tämä on kuvattu Parikkalassa. Järjestimme siellä Taito Etelä-Karjalan toimipisteen kanssa muistelutapahtuman. Muistelussa haluttiin kerätä paitsi muistoja Hauta-Olliin liittyen, myös tarinoita liittyen meijerimuseoon tai saunameijereihin. Erityisesti vaihdepuhelin kirvoitti kertomaan tarinoita. Videolla esitellään osa. 

Muistoja Parikkalasta -video löytyy Youtubesta.




↧

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -seminaarin satoa

November 14, 2012, 6:31 am
$
0
0
Hankkeen päätösseminaarissa kuulimme monenmoisia avauksia ja paljon mielenkiintoista asiaa hyvin lyhyessä ajassa. Seminaari kesti vain puoli päivää, mutta yrittäessäni tiivistää sen keskeisimmän annin toimittajalle tänä aamuna, aikaa meni yli puoli tuntia.


Seminaarin avasi Etelä-Karjalan museon oma väki: museotoimenjohtaja Päivi Partanen toivotti seminaarivieraat tervetulleiksi ja maakunta-amanuenssi Jukka Luoto kertoi millaiset seikat vaikuttivat EEMU -hankkeen syntyyn.

Sini Hirvonen esitteli puheenvuorossaan vapaaehtoistyön ja virkamiestyön törmäyskohtia. Hän on tehnyt Pro Gradunsa tästä aiheesta ja piti esityksensä sen pohjalta. Hän nosti esille tärkeitä asioita yleensä paikallismuseotoiminnasta. Paikallismuseoissa ei tiedetä mistä voidaan pyytää apua tai neuvoja museon hoitoon liittyvässä toiminnassa. Jo paikallismuseoihmiset ovat iäkkäitä, heillä on huoli siitä, kuka toimintaa jatkaa kun he väsyvät. Rahoitus voi olla ongelma etenkin kuntaliitosten yhteydessä. Rapistuvat rakennukset ovat myös yhteinen huolenaihe.  Yhtenä tärkeimmistä ohjenuorista Hirvonen nosti esiin keskinäisen kunnioittamisen tärkeyden. 

Etelä-Karjalan maakuntamuseon maakuntatyö on ollut sen verran näkyvää, että täällä paikallismuseot onneksi osaavat kysyä neuvoa maakuntamuseolta. Itse en ole kokenut yhtä suuria ristiriitoja paikallismuseotoimijoiden ja kunnan toimijoiden välillä, kuin mistä Hirvonen puhui. Näitä voi kuitenkin syntyä, ellei tiedosteta kunkin toimijan roolia museossa.

Kokkolan museotoimenjohtaja Kristina Ahmas kertoi Kokkolan museoiden Erityistietotoimistosta. ETT on Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon yhteydessä toimiva historiaharrastajien piiri, joka järjestää historiantutkimukseen liittyvää toimintaa. ETT:n jäseniä kutsutaan ”viisaiksi”. ETT kerää tietoa ja tarinoita rakennuksista ja kortteleista, järjestävät tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat tulla kuulemaan viisaiden tarinoita, pitävät omaa palstaansa kaupunkilehdessä, järjestävät tutkimusretkiä metallinpaljastimien kanssa sekä pitävät omaa nettipalstaansa. Ahmas nosti heidän toimintansa keskeisiksi teemoiksi yhteisöllisyyden ja juurien vahvistamisen: Ihmiset haluavat olla osa yhteisöä ja ETT vastaa tähän tarpeeseen. Niin uusille kuin vanhoille kaupunkilaisille ETT tarjoaa kanavan löytää omat juurensa Kokkolasta. ETT madaltaa museoon tulemisen ja museotoimintaan osallistumisen kynnystä. Historiasta ja sen kerronnasta tulee vuorovaikutteista.

Yrittäjä Reetta Tourunen esitteli yritystoiminnan ja museotoiminnan yhteensovittamista sekä kertoi yhteistyöstä maakuntamuseon kanssa. Tourunen kertoi hänen yritystoimintansa olevan sellaista, että museotila toi siihen tarvittavan lisän. Museoympäristössä toimiessa on hänen mukaansa tiedostettava ympäristön rajoitteet ja otettava ne huomioon yritystoiminnassa. Joutsenon pitäjäntupa on siitä haasteellinen, ettei sinne tule juoksevaa vettä. Sen sijaan yrittäjä oli tyytyväinen, että tilassa on sähköt. WC:tä ei myöskään ole, mutta sen sijaan hyvin siisti huussi. Hän kertoi, että museotilassa toimiessaan hän on oppinut kokoajan uusia asioita niin yritystoiminnan rajoitteista kuin vuokranantajan toiminnasta: kaupunki ei välttämättä korjaa salamana tarvittavia paikkoja, vaan täytyy ensin etsiä käsiinsä oikea taho, jolle valittaa asioista. Toisaalta museorakennuksessa ei ihan mitä tahansa muutostöitä voida harkitsematta tehdäkään.

Miikka Kurri herätteli kommenttipuheenvuorossaan kysymyksiä paikallismuseotoiminnan kehittämisestä yritystoiminnan avulla. Paikallismuseot ovat ainutlaatuisia paikkoja perinteen säilyttäjinä. Paikallismuseotoiminnan kehittämisessä yritystoiminnan avulla täytyy tunnistaa vaikeudet ajoissa ja ottaa ne huomioon yritystoimintaa suunniteltaessa ja eri toimijoiden roolit museossa ja niiden merkitys on tunnistettava. Kurri muistutti myös, että yritystoiminta museoissa ei ole aivan vierasta, vaan tähänkin asti museopedagogia, museokauppa, jopa kokoelmapalvelut on voitu hoitaa ostopalveluina. 

Kahvitauon aikana seminaarivieraat saivat nauttia näytelmänpätkästä, joka kertoi museoteatterin tekemisestä. Hankkeen aikana on suunniteltu museoteatteria teatteriryhmä Temuta Ry:n kanssa Imatralle Teollisuustyöväen asuntomuseolle.

Keskustelijoina olivat Risto Kiljunen Tuuliaisen säätiöstä, Pertti Kolari Etelä-Karjala-instituutista, Helena Miettinen Mooses Putron muistosäätiöstä sekä Kaiho Nieminen Lyytikkälä-talo säätiöstä.
Paneelikeskustelussa käytiin läpi museoiden säätiöimistä ja sen kannattavuutta. Paneelin puheenjohtaja Risto-Olavi Koskinen nostatti hyvin keskustelua museosäätiöitä kannattavassa paneelissa. Huolimatta siitä, että puheenjohtaja härnäsi panelisteja puhumalla harvainvallasta, valistuneesta itsevaltiudesta sekä museoiden sementoimisesta lakkauttamisuhan alla, paneeli oli yllättävän yksimielinen siitä miten säätiöpohjainen museo toimii. Jäsenet saivat yleisön puolelleen myös siinä asiassa, että säätiöllä on enemmän uskottavuutta mm. kunnallishallinnossa kuin esimerkiksi yhdistyksellä, vaikka niiden toiminta olisi kutakuinkin samankaltaista. Panelistien mukaan säätiöllä on tietyt velvollisuudet, joita seurataan patentti- ja rekisterihallituksesta käsin. Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistyksen jäsenet yleisöstä toivat esiin oman näkökantansa, jossa em. taho ei suinkaan seuraa säätiöiden toimintaa aktiivisesti. Paneeli sai aikaan hedelmällistä keskustelua yleisössä ja lopulta siitä muodostui hyvin interaktiivinen keskustelu, jossa myös yleisö sai sanoa vastalauseensa museosäätiöiden kannattavuudelle. 

Paikallisista museohankkeista oli pyydetty puhumaan Riina Pesari. Hän kertoi Taipalsaaren museotoiminnan roolista osana kirkonkylän matkailuinfra -hanketta. Taipalsaarella tulevaisuuden tavoitteena on, että museotoiminta ei jäisi lyhytaikaisten harjoittelijoiden ja vapaaehtoistoimijoiden vastuulle vaan kunnassa joku ottaisi tehtävän hoitaakseen.

Toiseksi viimeisestä puheenvuorosta jäi hyvä mieli erityisesti sen vuoksi, että alueella halutaan kehittää museotoimintaa. Viime aikoina on kuultu niin paljon museoiden lakkauttamisuutisia, että on raikasta kuulla vaihteeksi kuntien tulevaisuuden suunnitelmissa otettavan museotkin huomioon. Erityisesti museot kuuluvat lähelle matkailutoimintaa ja siksi niiden toimintaa onkin hyödyllistä kehittää yhdessä.

Viimeisenä puhui tämän blogin kirjoittaja. Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hankkeessa on työstetty nettisivuja, esitettä sekä videoita Etelä-Karjalan museoiden mainostukseen. Hankken keskiössä on kuitenkin ollut toimintamallivihkon kokoaminen. Vihko on koottu avuksi museoille yleisön kohtaamiseen. Siinä on selostettu yksityiskohtaisesti erilaisia toimintatapoja. Suurinta osaa vihkossa esitetyistä malleista on kokeiltu hankkeen aikana eri museoissa. Muutama on sellainen, jotka haluttiin mukaan, jotta voitaisiin jakaa hyviä toimintakäytänteitä.

Kaikissa puheenvuoroissa nousi esille yhteistyön tärkeys. Yhteistyötä on tehtävä toisten paikallismuseoiden, kunnan sekä maakuntamuseoiden kanssa. Jos halutaan lisää kävijöitä museoissa, täytyy saada myös matkailutoimijat ja matkailuinfot museotoiminnan taakse. Seminaariin osallistuneet paikallismuseoiden edustajat kiittelivät hanketta yhteistyöverkostojen luomisesta - mikä tuntui projektikoordinaattorista mahtavalta!

Kiitos kaikille osallistujille!

Puheenvuorot tulevat esille tänne mahdollisimman pian. Myös "Elävä Museo" -toimintamallivihko tulee jakoon tänne mikäli mahdollista.
↧

EEMU seminaarin satoa

November 19, 2012, 3:57 am
$
0
0
Esitykset piti muuttaa videoiksi, toivottavasti näkyvät. Videokuvakkeen oikeasta alalaidasta saa suurennettua esityksen koko ruudun kokoiseksi.

Sini Hirvonen: Kuka omistaa menneisyyden?



Riina Pesari: Taipalsaaren museokuvioiden tulevaisuus


↧
Viewing all 179 articles
Browse latest View live
Search