Quantcast
Channel: Elävä Museo
Viewing all 179 articles
Browse latest View live

Toimintamalleja museoiden yleisötyöhön

$
0
0
EEMU-hankkeessa koottiin Elävä Museo -vihko, jossa esitellyt toimintamallit on kehitetty hankkeen aikana. Toimintamallit on tarkoitettu avuksi ja työkaluiksi museoiden yleisötyöhön. Toimintamalleja suunniteltiin museoiden ylläpitäjätahojen resurssien ja lähtökohtien pohjalta. Hankkeen aikana malleja toteutettiin yhteistyössä kuntien kulttuuri- ja matkailutoimien, yhdistysten ja yksittäisten kotiseutuharrastajien kanssa.

Etelä-Karjalan paikallismuseoita ylläpidetään pääsääntöisesti harrastusvoimin tai kulttuurityöntekijöiden tehtävien ohessa. Valtaosa paikallismuseoista on tiivisti sidoksissa niitä ylläpitävien yhteisöjen muuhun toimintaan. Museoita ylläpitävät yhteisöt järjestävät museotoimintaan liittyviä tapahtumia museon ulkopuolella ja toisaalta museoissa järjestetään tapahtumia, joita ei perinteisessä mielessä ajatella museotoiminnaksi. Siksi paikallismuseotoimintaa voi olla hankalaakin eritellä muusta harrastus- tai kulttuuritoiminnasta.

Keskusteluissa paikallismuseotoimijoiden kanssa nousi esiin yllättävän samankaltaisia tarpeita museoiden ja yleisön kohtaamiseen liittyen. Yhtenä tärkeänä tavoitteena nähtiin uusien asiakasryhmien tavoittaminen ja uusien toimijoiden löytäminen paikallismuseoihin. Tärkeänä pidettiin myös perinne- ja historiatietouden siirtämistä sekä tarinoiden ja muistojen jakamista.

Uusia toimijoita ja vierailijoita pyrittiin tavoittamaan matkailuyhteistyön kehittämisellä ja mainostamalla museoita houkuttelevina toiminta- ja harrastusympäristöinä. Toimintamallit myös kehottavat ajattelemaan museon yleisötyötä laajemmin: Museota voi käyttää kurssien ja koulutusten järjestämiseen. Niiden avulla museoympäristöä voidaan esitellä avoimempana toimintaympäristönä, jonne eri alojen toimijat ovat tervetulleita.

Elävä Museo -vihkossa esiteltyjen toimintamallien tarkoitus on olla apuna paikallismuseoiden yleisötoiminnassa. Mallit esitellään vaihe vaiheelta ja kerrotaan mitä kunkin mallin toteuttamiseen tarvitaan ja millaisia mahdollisia yhteistyökumppaneita kannattaa hankkia. Toimintamalleilla tavoitellaan paikallisväestön aktivoimista, jotta museoiden toiminnassa liittäisi aktiivisia toimijoita jatkossakin. Ne eivät korvaa perinteistä maakuntamuseoiden maakuntatyötä eli kokoelmien hoitoon ja rakennusten kunnostukseen liittyvää apua.

Kokoelmiin, historiaan ja rakennushistoriaan liittyviä neuvoja kannattaa kysyä maakuntamuseosta.
Mallit eivät pääsääntöisesti vaadi uusia fyysisiä järjestelyitä, mutta jonkun täytyy koordinoida niiden toimivuutta, pitää yhteyttä tarvittaviin osapuoliin, sopia aikataulut ja liikkumisen museokohteeseen. Kaikessa toiminnassa täytyy muistaa, että museot ovat herkkiä ympäristöjä, joissa täytyy ottaa suojelunäkökohdat huomioon.

Hanketyöntekijän viimeinen päivä

$
0
0

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hanke on ollut hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen hanke.  Hanke jatkuu vielä vuoden 2012 loppuun, mutta oma osani hankkeessa päättyi noin 20 minuuttia sitten. Hankkeessa on ollut hirveästi tehtävää ja koettavaa. Tätä ei melkein malta lopettaa.

Joutsenon pitäjäntupaan löydettiin hankkeen aikanayrittäjä.
Avasin tämän blogin hankkeen tiedotuskanavaksi. Tämä havaittiin niin toimivaksi, että blogia tullaan ylläpitämään jatkossakin Etelä-Karjalan museon toimesta ja tänne tullaan jatkossakin päivittämään ajankohtaisia ja puhuttavia museoaiheita.
 
Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hanke alkoi Paikallismuseot nykyaikaan -hankkeena kesällä 2011. Silloin kiersin kaikki Etelä-Karjalan paikallismuseot ja täytin ylläpitäjien kanssa "Paikallismuseoiden työkirjat". Noiden pohjalta lähdimme ideoimaan toteutettavia toimenpiteitä EEMU-hankkeessa.

EEMU -hankkeen aikana uusimme Etelä-Karjalan museoportaalin, joka nykyisin löytyy osoitteesta www.etelakarjalanmuseot.fi. Hankkeen aikana löytyi monta uutta museotoimijaa sekä yksi aivan uusi museo.

Saimme tuotettua neljä mainosvideota alueen Etelä-Karjalan paikallismuseoista, joista ensimmäinen on jo näkyvissä YouTubessa ja loput ilmestyvät sinne joulukuun aikana. Ensimmäinen video: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8LHozZLg7ZI

Kimpiastiakurssilla Ylämaan koululla.
Toteutimme alueen museoissa kahdeksan erilaista toimintamallia ja kirjasimme Elävä Museo -ohjekirjaseen niitä kaksitoista. Liitteenä on tiedote Luumäellä toteutetusta muisteluiden pohjalta kootusta näyttelystä, joka on avautunut Luumäen Mäntykodissa tänään. Toimintamalleihin voivat kaikki kiinnostuneet käydä tutustumassa osoitteessa http://www.etelakarjalanmuseot.fi/wp-content/uploads/2012/11/elava_museo.pdf.

Uuden vuoden puolella lähtee Etelä-Karjalan museosta jakoon hankkeessa toteutetut Etelä-Karjalan museo-oppaat, joita on koottu matkailijoita silmälläpitäen.

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hankkeeseen liittyvissä kysymyksissä ottakaa yhteyttä Etelä-Karjalan museon maakunta-amanuenssiin Jukka Luotoon (jukka.luoto@lappeenranta.fi).

Kyläkävelyllä Rautjärven Miettilässä.
Minua kutsuvat uudet haasteet Etelä-Karjalan kulttuurin saralla kevätpuolella Kutkasta Kulttuurikutinaa -hankkeessa Etelä-Karjala-instituutissa eli pysyn kyllä seudulla ja osittain aiheessakin.

Valtavat kiitokset kiinnostuksesta hanketta kohtaan ja iloista joulunodotusaikaa kaikille!

Haikein terveisin,
Anna-Kaisa 

Muistelu

$
0
0
Anna-Kaisan siirryttyä uusien haasteiden pariin on blogikin ollut astetta pidemmällä joulutauolla :) Nyt kuitenkin palaamme hankkeessa tuotettujen toimintamallien kera. Ensimmäisenä aiheena on muistelu.

Muisteluilla on tärkeä merkitys museotyössä, erityisesti silloin, kun halutaan lisää tietoa jostain kohteesta tai esineistä tai niihin liittyviä tarinoita. Muistelutilaisuuksilla on myös sosiaalinen merkitys: ihmiset saavat niissä äänensä kuuluviin ja näin ollen kokevat tulleensa huomioiduiksi. Muistelu voidaan toteuttaa missä vain eikä se vaadi juurikaan valmisteluita. Laitoksissa (palvelukodit tai jopa koulut) henkilökunta voi olla apuna tilanteessa. Henkilökunta tuntee osallistujat ja voi toimia heidän avustajinaan. Toisaalta henkilökunta voi mielellään osallistua muistelemiseen.

CASE Parikkala
EEMU –hankkeessa toteutettiin kaksi muisteluiltaa Parikkalan museoissa. Ensimmäisessä illassa Hauta-Ollin mökillä kiinnostuneita oli noin 25 henkilöä. Tilaisuus toi paljon uutta tietoa museon avoinnapidosta vastaavalle henkilölle. Opastuskierroksilla pienistä tarinoista on hyötyä ja ne jäävät usein opastettavien mieleen.

MITÄ TARVITAAN
-    Aihe: Muisteluiden aiheina voi olla mitä vain, kuitenkin aihe kannattaa valita niin, että se herättää mahdollisimman monessa muistoja. Näin ollen tapahtumat (historialliset, yksityiset kuten häät), vuodenajat tai rakennukset voivat olla hyviä lähtökohtia.
-    Keskustelun avaaja: henkilö, joka tietää aiheesta ja osaa kertoa siitä, tai jokin esine, kuva, tuoksu tai ruoka (esim. makeinen tai pala pettuleipää), joka johdattelee keskustelijat tunnelmaan ja herättää muistoja osallistujissa.
-    Puheenjohtaja: Jos osallistujajoukko on suuri, kuten näissä tapahtumissa oli, tarvitaan joku, joka jakaa puheenvuoroja ja kyselee muistelijoilta kysymyksiä. Puheenjohtajan tehtävä on jatkaa ja välillä ohjatakin keskustelua uusilla kysymyksillä, mikäli aihe lähtee liiaksi rönsyilemään. Puheenjohtajan kannattaa huomioida myös hiljaisemmat osallistujat, ryhmässä on helposti äänekkäitä osallistujia, jotka eivät meinaa antaa toisille suunvuoroa.
-    Kirjuri: kirjoittaa ylös muistot ja tilaisuuden jälkeen kirjoittaa ne puhtaaksi.
-    Muistelussa ihmisille täytyy antaa aikaa. Etenkin suuremmissa ryhmissä ihmisten on vaikea tuoda itseään esille kovin äkkiä. Useimmat haluavat seurata tilannetta ennen kuin osallistuvat keskusteluun.

Muistoista koottu näyttely
Luumäellä toteutettiin muisteluiltojen sarja, joiden lopputuotoksena kootaan valokuvanäyttely. Aiheeksi valikoitui Taavetin asema. Ensimmäisessä Tarinatuvan yhteydessä järjestetyssä muistelussa oli mukana 16 ihmistä ja keskustelun avasi paikallinen historiaharrastaja kuvaesityksellään Taavetin aseman vaiheista. Hän liitti aseman vaiheet ja muutokset Luumäen muuhunkin historiaan, sillä asema oli tietysti merkittävä risteysasema paikkakuntalaisille. Muisteluita toteutettiin Eläkeliiton Luumäen piiriyhdistyksen järjestämissä Tarinatuvissa sekä Kymppi-päivissä. Jälkimmäisessä muistelijoina oli myös huonokuntoisempia vanhuksia, jotka tulevat paikalle mm. hoitokodista.

Muisteluista on tarkoitus joka tapauksessa kerätä muistoja talteen. Ne voidaan pienellä vaivalla kirjoittaa puhtaaksi näyttelyä varten. Riippuen näyttelyn koosta, muistoista joudutaan todennäköisesti valitsemaan vain osa näyttelyä varten. Samalla vaivalla voidaan kerätä valokuvia muistoihin liittyvistä aiheista.
Luumäen muisteluita on järjestetty osana Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan arkkitehtuurin teemavuotta, joten toive näyttelystä ja aihe muotoutui sen mukaan.  Luumäellä kerättyjä muistoja työstetään näyttelykelpoisiksi yhteistyössä Kirjoittajapiiri Kursiivin kanssa ja näyttelyä kootaan Luumäen taideseuran kanssa. Valokuvia on pyydetty paikallisilta aiheesta kiinnostuneilta.
Näyttelyn paikaksi on valittu Luumäen palvelutalo Mäntykoti, koska muistot haluttiin myös vanhusten nähtäville. Lisäksi paikalliset käyttävät palvelutaloa lounaspaikkana. Tässä hankkeessa valokuvista tehtiin suurennokset näyttelyä varten.
Muistoista koottua näyttelyä varten tarvitaan
-    Koordinoiva taho, joka kokoaa tekstit ja valokuvat ja toteuttaa ne mahdollisesti pahvi- tai muille pohjille näyttelyä varten.
-    Muistojen kerääminen, eli muistelu
-    Kirjoittajia muistojen puhtaaksi kirjoittamiseen
-    Näyttelynrakentajia
-    Valokuvia mielellään muisteluihin osallistuneilta, mutta myös muuta aiheeseen liittyvät kuvat käyvät.
-    Tila, joka mielellään tavoittaa mahdollisimman monet ja monen ikäiset paikkakuntalaiset.
-    Materiaalit: pohjia teksteille ja valokuvia, valokuvien kopiot tai suurennokset,
-    Kuvien omistajien ja muistelijoiden tiedot täytyy ottaa talteen. Kuvat täytyy palauttaa niiden alkuperäisille omistajille. Lisäksi etenkin valokuvien käyttöön kannattaa pyytää kirjallinen lupa kuvaajilta/omistajilta.

Muisteluita olivat toteuttamassa:
Parikkalan Taito-pisteen käsityöohjaaja
Honkakylän kauppamuseoyhdistys
Kaakkois-Suomen taidetoimikunta
Luumäen taideseura
Kirjoittajapiiri Kursiivi
Luumäen eläkeliiton piiriyhdistys

Satelliittinäyttely

$
0
0

Hankkeelta toivottiin ratkaisuja siihen, miten museotoimintaa voitaisiin viedä lähemmäksi yleisöä. Monin paikoin ihmiset toivoivat paikallishistoriallista esineistöä tai näyttelyä esille sellaisiin tiloihin, joissa yleisö käy aktiivisesti. Parhaimmillaan museoesineiden vieminen yllättäviin tiloihin saa museovieraat käymään paikkakunnan toisissa mielenkiintoisissa nähtävyyskohteissa tai muissa kohteissa vierailevat käymään museoissa, jossa he eivät välttämättä olisi muuten käyneet.
Aiemminkin museot ovat toteuttaneet näyttelyitä mm. kirjastoihin, mutta tässä mallissa oli nimenomaan tarkoituksena, että mainosnäyttelyssä esiteltäisiin nimenomaan museossa meneillään olevaa näyttelyä. Toiveena on, että muutama hyvin valittu esine toimisi houkuttimena museovierailuun. Ei ole tarkoitus, että kirjastot, koulut, seurakuntasalit tai kirkkojen eteiset korvaavat paikallismuseot. Tavoitteena on herättää ihmisten mielenkiinto uudelleen museota kohtaan.
Monet kokevat, että museonäyttelyt eivät muutu kahteenkymmeneen vuoteen. Toisaalta paikallismuseoissa esinemäärä on valtava. Viemällä muutama esine toiseen tilaan esille saadaan ihmisten huomio kiinnittymään niihin uudella tavalla. Paikallisissa pyritään herättämään ajatus, että ”jos en tuotakaan esinettä ole huomannut edellisellä museokäynnillä, mitä muuta museossa vielä on näkemättä?” Ulkopaikkakuntalaisissa pyritään herättämään ylipäätään kiinnostus ja saada heidät huomaamaan, että lähistöllä on paikka, josta löytyy tietoa paikallishistoriasta.

CASE Nuijamaa
Nuijamaan museossa on kesäisin hyvin vähän kävijöitä. Paikalliset kuitenkin toivoivat paikallishistoriaa esille esimerkiksi seurakuntatalolle, jossa väki käy säännöllisesti. Yhdessä paikallisten asukkaiden ja Lappeenrannan seurakunnan kanssa päätettiin, että Nuijamaan museosta viedään kirkkotekstiilejä kertomaan kirkon historiasta vitriiniin kirkon eteiseen. Tavoitteena on, että satelliittinäyttely houkuttelee kävijöitä museoon, sillä kirkon eteiseen valittiin vain muutamia paikallisen kirkon historiasta kertovia esineitä. Lisää tietoa paikallishistoriasta saa vieressä olevasta kirkkorakennuksesta.

MITÄ TARVITAAN
-    Kuiva ja mahdollisesti lämmitetty tila: museoesineet eivät kestä suuria lämpötilan ja kosteuden vaihteluita. Kannattaa miettiä paikka sen mukaan, missä paikkakunnalla eniten vieraillaan. Paikkoja voivat olla esimerkiksi kirjasto, uimahalli, kunnantalo, pitäjäntupa tai vaikka huoltoasema.
-    Valaistus on hyvä ottaa huomioon tilaa valittaessa. Jos tila on hämärä, kannattaa tutkia ja keskustella voidaanko tilaan laittaa lisävalaistusta näyttelyesineille.
-    Vitriini: esineet kannattaa esitellä arvoisessaan paikassa ja toisaalta täytyy varmistaa niiden turvallisuus. Vitriinin voi parhaimmillaan viedä suoraan museosta, näin tekstejä ym. ei tarvitse tehdä uudelleen. Tilassa voi olla jo valmiiksi vitriini, silloin ei tarvita muuta kuin esineiden uudelleen asettelu.
-    Tekstit: ne voivat olla olemassa jo museossa, jolloin ne tarvitsee vain siirtää. Näyttelytilaan kannattaa laittaa teksti, jossa kerrotaan, että lisää tietoa aiheesta löytyy museorakennuksesta. Museossa kävijöille voidaan kertoa ja laittaa muiden aiheeseen liittyvien esineiden
-     lähistölle kyltti, että nämä esineet ovat esillä - - tilassa ja niihin voi käydä tutustumassa siellä.
-    Kirjallinen sopimus, jotta museon parissa työskentelevät tietävät missä esineet on ja jotta näyttelytilan hallinnoijille jää tieto kenen esineitä tilassa on. Ihmiset vaihtavat tehtäviä ja museoiden toimijat voivat muuttua, suulliset sopimukset unohtuvat helposti. Sopimukseen kannatta merkitä mihin asti esineet ovat ko. tilassa ja miten näyttelyajan umpeuduttua toimitaan: voidaanko sopimusta jatkaa ja kuka näyttelyn purkaa?

Toteutuksessa olivat mukana:
Etelä-Karjalan maakuntamuseo
Lappeenrannan seurakunta

Article 0

$
0
0

Uusia tuulia Etelä-Karjalan paikallismuseorintamalla

Röytty

Uusi vuosi toi tullessaan tiedon siitä, että yritystoiminta Taipalsaaren Röytyssä on päättynyt. Kotiseututalossa on panostettu voimakkaasti yksityiseen ravintolatoimintaan museopuolen kustannuksella. Kunta joutuu nyt miettimään toiminnan jatkamista Röytyssä.

Kiesi

Myös maakunnan maatalousmuseot Lemin maataloushistorian museo Kiesi ja entisen Saaren kunnan Hevosajoneuvomuseo joutuivat" Mieron tielle", kun kiinteistöjen omistajat tarvitsivat tilat omaan käyttöönsä.
Kiesille löytyi kuitenkin uudet tilat Lemin Keskisenpään kylässä Heli Sairasen tilalta, jossa museolla on käytössä suuri halli esineistön säilytystä ja näytteillepanoa varten. Kylässä on myös kota, jossa matkaeväitten nauttiminen onnistuu mukavasti. Museolla on hyvät edellytykset esitellä varsinkin koululaisille, miten 1900-luvulla maidosta syntyi kermaa ja voita sekä pellavasta paitoja.

Saaren hevosajoneuvomuseo

Saaren hevosajoneuvomuseo on löytänyt uudet tilat Saaren kuulun raviradan kiinteistöstä. Muutto herätti suuria tunteita, eikä esineistön sijoittamiselle Koitsanlahteen löytynyt innostusta.

Mooses Putron museo

Taipalsaaren Putronniemeen on avattu ihan uusi museo, jota ylläpitää testamenttilahjoituksen turvin Mooses Putron muistosäätiö, joka on kunnostanut 1890-luvulta periytyvän huvilan ja sisustanut sen ajan mukaisilla aidoilla esineillä. Mooses Putro oli pietarilais-inkeriläinen säveltäjä ja kulttuurivaikuttaja, joka hankki
itselleen huvilapaikan Taipalsaarelta. Putro kuoli Venäjän vallankumouksen hämärissä  käänteissä. Hän oli vielä tänäkin päivänä arvostettu kirkkomusiikin säveltäjä, joka mainitaan mm. ensimmäisen suomalaisen äänilevytallenteen yhteydessä.
Museossa järjestetään kesäkaudella säätiön toimesta erilaisia tapahtumia, joiden yhteydessä on oiva tilaisuus tutustua myös museoon.
Putron museon toiminnasta saa tietoa museoportaalista: http://www.etelakarjalanmuseot.fi/mooses-putron-kotimuseo.

Teksti: Jukka Luoto 
Kirjoittaja toimii Etelä-Karjalan museon maakuntatyöstä vastaavana amanuenssina.

Mooses Putron museo










Hyvää tekevät hirsiseinät ja virtuaalista tiputunnelmaa

$
0
0

Terveiset Joutsenon pitäjäntuvalta! Minä, juuriltani keski-suomalainen sosionomi , yrittäjä ja artesaani, olen nyt reilun vuoden ollut kyseisellä punaisella tuvalla virallisena, Etelä-Karjalan museon valtuuttamana emäntänä. Vuosi, jonka ajan Joutsenon keskustan tuntumassa nököttävä pieni punainen tupa on ollut osa elämääni, on ollut mielenkiintoinen. Suuria odotuksia minulla ei hommasta etukäteen ollut, koska päädyin paikalle aika lailla sattumalta etsiessäni yritykselleni Teemataiteelle toimitiloja luovuuskoulutuksia ja kädentaitojen työpajoja varten.
Käynti museon ovesta sisään vaatii aina hieman seikkailumieltä. Museoita on tapana sisustaa siten, että kävijälle on luvassa yllätyksiä ja jotakin uutta, vaikkakin iäkästä.  Joutsenon pitäjäntuvalla seikkailumielelleni on riittänyt käyttöä. Kamareissa olevassa esineistössä riittää minullekin edelleen tutkittavaa.  Ja tuvan puolelle olen vuoden varrella viritellyt yllätyksiä erityisesti pieniä kävijöitä ilahduttamaan. Eilen naapurin eskarilainen huikkasi minulle pihassa, että on asiaa: Milloin olet taas menossa sinne paikkaan? hän kyseli. Ja kerroin, että voin käydä kysymässä häntä mukaan, kun seuraavan kerran käyn museolla. Virittämäni yllätykset ovat siis toimineet.
 Olennaisin yllätys, niin lapsille kuin aikuisillekin, pitäjäntuvalla on tilan kokonaistunnelma. Vanhat hirsiseinät, kuluneet ja hieman vinot huonekalut, kuparipannut ja valkoisten puolipellavaverhojen läpi suodattuva valo aiheuttavat mielessä väistämättä yllättymiselämyksen. Uuninpankolle viritetty Pitäjän tontun petipaikka tai kutojaansa odottavat pikkuiset räsymattopuut ovat vain elämyksen kestoa ja syvyyttä lisäävä mauste. Myönnän, että käytän tupaa myös usein itse. Tylsänä päivänä käyn tarkoituksella tankkaamassa tuvalla tunnelmaa, ja rauhoittuminen ja maan pinnalle pääseminen on taattua. Joskus nimenomaan museon emännöinnin haasteet ovat olleet syynä tylsyyteen ja siitäkin huolimatta stressi on kadonnut tuvan räsymattojen raitoihin. Pääsiäisen aikaan ei tuvalle sattunut vierailijoita, mutta silti muutamat tiput ja värikkäät höyhenet löysivät paikkansa ikkunoilta ja pöydiltä - halusin päästä leikkimään myös pääsiäisleikin tunnelmointipaikassani. Ehkä joku ohikulkija on vilkaissut ruutuikkunaan ja saanut mukaansa ripauksen pääsiäisen iloa.



 Iso osa tunnelmoinnista tapahtuu nykyisin virtuaalisesti ja niinpä pitäjäntuvan pääsiäinen on ollut käytettävissä myös Joutsenon pitäjäntupa –nimisellä facebooksivulla. Ja käyttäjiä oli vähintäänkin kymmeniä. Livekävijöitä tuvalla oli viime vuoden aikana reilu pari sataa, joista noin puolet oli lapsia. Netissä seikkailevan aikuisväestön tavoittamiseksi voisin jatkossa kenties koettaa vahvistaa pitäjäntuvan virtuaalisuutta. Olisi hienoa saada facebooktunnelmoinnin rinnalle nettiin myös tuvan tietoainesta ympärivuorokautisesti käytettäväksi.
Aikuiset eivät juuri vieraile livenä tuvalla tilauksesta, kuten lapsiryhmät.  Yleisten aukiolojenkaan kautta itsenäisesti päätöksiä tekeviä ihmisiä on vaikeaa saada paikalle silloin, kun heille sopisi. Ensi kesäksi suunnitelmissa on tilauksesta auki olemisen lisäksi saada liikkeelle ideaa, että joutsenolaiset yhdistykset mieltäisivät pitäjäntuvan erilaisten yhteisöjen vaihtoehtoiseksi kokoontumispaikaksi ja tapahtumien näyttämöksi. Sitä kautta tupa tulisi aikuisten käyttöön ja olisi samalla avoinna myös satunaisille kulkijoille. Miksi sitten ihmisiä pitäisi ”houkutella” paikalle? Kävijöitä, käyttöä tarvitaan, jotta Joutsenon pitäjäntupa paikkana ja mielentilana säilyy ja täydentää olemassaolollaan ympäristössämme tarjolla olevaa tunnelmapalettia.  Jos tupaa ei olisi, joutsenolaisilta puuttuisi paikka, jossa on helppo löytää omien juurien rauhoittava vaikutus ja mahdollisuus seikkailla maailman ihmeiden ihmettelyn ohella välillä oman kulttuuriperinnön maisemissa.
Joutsenon pitäjäntuvan facebook-sivu (julkinen, ei edellytä kirjautumista):
https://www.facebook.com/pages/Joutsenon-pit%C3%A4j%C3%A4ntupa/255236404578387?ref=hl

Teksti ja kuva: Reetta Tourunen


Unohdetut tulevaisuuden asiakkaat

$
0
0

Asiakkaista on tullut museoiden muoti-ilmiö. Museon kaikessa toiminnassa pyritään asiakaslähtöisyyteen, vastaamaan mahdollisimman kattavasti asiakkaiden esittämiin toiveisiin ja tarpeisiin: museoissa pyritään tarjoamaan sitä mitä asiakas pyytää. Yksi asiakasryhmä tuntuu kuitenkin unohtuvan kaikessa asiakaslähtöisyydessä, vaikka kahta museon perustehtävää, tallentamista ja säilyttämistä, tehdäänkin oikeastaan juuri heitä varten. Unohdettuja ovat tulevaisuuden asiakkaat!

Vaikka museon kokoelmatyö elää vahvasti tässä päivässä ja eläviä asiakkaita palvellaankin päivittäin, tärkein asiakas on kokoelmatyön näkökulmasta tulevaisuuden ihminen. Tätä tulevaisuuden asiakasta ei vielä ole olemassa, hän ei esitä toiveita, vaatimuksia tai ohjaa museoammattilaisten tekemiä valintoja. Tulevaisuuden asiakas ei myöskään anna asiakaspalautetta, saatikka soita museonjohtajalle ja kehu museon henkilökuntaa hyvin tehdystä työstä. Tulevaisuuden asiakas ei pysty vaikuttamaan, kuten tämän päivän asiakas voi tahtoessaan tehdä.

Kokoelmatyötä tekevän työaika menee sen miettimiseen mitä tulevaisuuden asiakas haluaisi ehkä kahdenkymmenen, viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua nähdä näyttelyssä tai mistä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä tutkimusta. Kokoelmatyötä tekevän on valittava mitkä aineistot parhaiten todistaisivat menneisyydestä ja puolustettava tulevaisuuden asiakasta, jotta kulttuuriperintö säilyisi hänellekin - hamaan tulevaisuuteen saakka.


Kulttuuriperintö katoaa kahdella eri tavalla: esineet kuluvat, kun niitä pidetään esillä ja varsinkin jos niihin kosketaan. Toinen katoamistapa on tallentamatta jättäminen. Keskeistä kulttuuriperintöä jää tallentamatta, jos keskitytään liiaksi tämän päivän asiakkaiden tarpeiden tyydyttämiseen sen sijaan, että tallennettaisiin katoavia ilmiöitä. Jos kaikki museon resurssit uhrataan tämän päivän asiakkaan kasvavien tarpeiden tyydyttämiseen, aikaa ei jää käytettäväksi tulevaisuuden asiakkaan hyväksi.

Keskustelua on käyty siitä, miten kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus yhteiseen kulttuuriperintöön. On jopa kyseenalaistettu, onko museon kokoelmilla mitään arvoa jos niitä ei esitellä yleisölle. Nykyajan ihmistä vaivaa mentaliteetti, jossa tärkeää on saada kaikki ja heti. Kyse ei ole ihmisen ahneudesta, vaan ihmisen rajattomasta halusta kokea ja ymmärtää asioita. Kulttuuriperintö on yhteistä, mutta niin on myös vastuu sen säilyttämisestä ja säilymisestä. Olisi hienoa jos me tämän päivän ihmiset itsekkäässä elämyshakuisuudessamme muistaisimme, että myös meidän jälkeemme tulee muita, jotka meidän laillamme haluavat ymmärtää ja kokea.


Kulttuuriperintö on katoavaista. Sen vaaliminen tulevaisuuden asiakkaille ei tapahdu itsestään!


Teksti: Reija Eeva
Kirjoittaja työskentelee Etelä-Karjalan museon esinekokoelmista vastaavana amanuenssina.

Kesä ja kärpäset tulivat!

$
0
0

Vuoden odotuksen jälkeen se on taas täällä – kesä! Tosin viime kesä taisi unohtaa tulla. Sen verran oli sateista ja koleaa, että jäi koko vuodenajasta huijauksen maku suuhun. Mutta nyt ollaan taas kesäsesongin kynnyksellä ja odotukset ovat korkealla, sekä säiden että museovieraiden kiinnostuksen suhteen.

Kesä museossa on aina arvoitus. Kesän sujumiseen ja asiakasmääriin vaikuttavat lukemattomat seikat. Sää lienee yksi niistä tärkeimmistä. Jos on kuumaa ja aurinkoista, ei ihmisiä näy museossa, koska ranta ja mökki ovat ne kiehtovammat kohteet kuumana kesäpäivänä. Silloin museota voisi viidakkomarkkinoida ihanan viileänä ilmastoituna kohteena, missä voi viilentää selkää ja hakea samalla elämyksiä ja tietoa. Sateinen sää taitaa olla kuitenkin enemmän museovierailuun kannustava ilmanala. Viime vuonna siihen aikaan, kun yleensä Suomessa vietetään kesää, oli Etelä-Karjalan museossa hyvä sesonki. Silloin asiakkaita riitti ihastelemaan I.K. Inhan kansallismaisemakuvia ja Koiramäen enteitä ja ennustuksia.

Kesäkuun alun kukkaloistoa Linnoituksessa. Kuva: EKM/Seppo Pelkonen
Tokihan sään ohella museon kesän kiinnostavuuteen vaikuttavat esillä olevat näyttelyt. Asiakasmääriin vaikuttaa olennaisesti myös se, onko suuri yleisö saanut tietoa mitä museossa olisi tarjolla. Eli näyttelyn näkyminen viestimissä ja matkailumainoksissa vaikuttaa myös asiakasmääriin.

 Kesällä museossa käy enemmän matkailijoita kuin muina vuodenaikoina. Kesä on myös museoväelle erilaista aikaa, jolloin kassoille tulevat kesätyöntekijät, nuoret ja reippaat asiakaspalvelijat. Vakituinen väki sen sijaan lomailee vuoroin pitkin kesää. Kesä ei siis ole otollista aikaa lähestyä tietopalvelukysymyksillä, koska oletettavaa on, että vastaaja on juuri aloittanut neljän viikon lomansa ja palaa täyttyneen sähköpostilaatikon äärelle vasta pitkän ajan kuluttua.

Pari ajatusta matkailusta


Mitä matkailu on? Yksinkertaisesti ajatellenhan se on sitä, että ihminen matkustaa pois päivittäisestä asuin- ja elinympäristöstään mieleiseensä kohteeseen. Turismi on teollisen ajan matkailun muoto, jossa matkailija kiertelee katselemassa paikkoja. Museot ja muu kulttuuri ovat tyypillisiä matkailun sisältöjä, minkä perässä matkailija, tai turisti, monesti matkustaa kohteeseensa. Samoin luonto ja siihen liittyvät aktiviteetit. Ajoittain tämä perusasia tuntuu jäävän unohduksiin. Eihän matkailija jaksa pitemmän päälle kiinnostua paikasta, joka ei tarjoa muuta kuin kivat, siistit puitteet, muttei sisältöä matkalle. Toki perustarpeet, kuten yöpymispaikka, ruokapaikat ja ostosmahdollisuudet antavat valmiudet onnistuneelle matkalle. Harva matkailija kuitenkaan lähtee yksin hotellin, ravintolan tai kaupan perässä kohteeseensa tai ainakaan palaa samaan paikkaan yhä uudelleen.

Rakuunat saapuvat! Kuva: EKM/Seppo Pelkonen
Suomi on täynnä ihania kesäkaupunkeja, jotka houkuttelevat matkailijoita erilaisella tarjonnallaan. Lappeenranta on perinteisesti ollut yksi suosituista kesämatkailukohteista Saimaan rannalla. Täällä on vietetty iloista lomaa Itä-Suomessa ja voitettu Suomen kauneimman kunnan kaupunkisarja (muistini mukaan Suomen kolmanneksi kaunein kunta, mutta ykkönen Kangasniemi ja kakkonen eivät olleet kaupunkeja). Jossain vaiheessa Lappeenranta muuttui portiksi Viipuriin ja nyt taitaa mainoskuvissa komeilla hiekkalinna.
Omaleimaisuudella ja olemassa olevalla hyvällä voi myös houkutella matkailijoita. Kyllä vety ja atomi, Saimaa ja satama, Linnoitus ja sen kulttuuritarjonta sekä omintakeinen eteläkarjalaisuus voidaan myös valjastaa matkailun houkuttimiksi. Aina ei tarvitse pyörää keksiä uudelleen, kun se on jo perinteisesti ollut olemassa. Tuunata sitä toki voi, ja pitääkin, aika ajoin.

Aurinkoista ja asiakasrikasta kesää museoissa ja muissa riennoissa!

Teksti: Satu Eiskonen
Kirjoittaja on Etelä-Karjalan museon intendentti, jonka vastuualueisiin kuuluvat mm. näyttelytoiminta, tiedotus ja markkinointi.



Ideoita pursuava asiakasraati

$
0
0
Eilen oli mahtavan aurinkoinen ja lämmin syyskuun ilta ja oli aivan uskomatonta, kuinka moni asiakasraatilaisistamme oli halunnut tulla linnoituksenmäelle kokoukseen.
Tunnelma oli taas, kuten aina, innostunut ja energinen.
Illan teemana oli pienen alustuksen jälkeen keskustella museon kokoelmista. Reija oli tehnyt koosteen Etelä-Karjalan museon kokoelmatyöstä, jonka lopuksi hän heitti ilmaan kysymyksen: millä tavalla museo voi tallentaa nykyajan elämää ja ilmiöitä.

Keskustelu rönsyili ja saimme paljon ideoita, joista kaikkia en vielä tässä vaiheessa aio paljastaa :).

Museon asiakasraati kokoontuu neljä kertaa vuodessa.
Minusta parasta asiakasraadin kokouksissa on se ideoiden ilmaan heittely ja kun niitä siellä aikamme pallotellaan, tuleekin maali. Löytyy Se juttu, jota sitten lähdetään viemään eteenpäin.  Nyt päätimme tehdä yhteisen dokumentaatioprojektin. Raatilaiset ottavat kamerat, tabletit ja nauhurit mukaan ja dokumentoivat yhden lappeenrantalaisen ilmiön tiettynä erikseen sovittuna päivänä.  Päivästä sai museo luvan päättää ja se lienee joku marraskuun lehdetön ja haaleavaloinen päivä. Näin saamme vähintään parikymmentä näkemystä oman alueemme ilmiöistä ja kaikki samalta päivältä.  Tällaisia yhden päivän dokumentaatioitahan on tehty muualla aiemminkin, mutta tässä tapahtumassa on mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaisia tai samanlaisia näkemyksiä löytyy raatilaisistamme kun on kyse samasta maantieteellisestä alueesta. Loppusyksystä saadaan nähdä sitten tuloksia. Odotan jännityksellä.

Päivi

Päivi Partanen on Lappeenrannan museotoimenjohtaja, joka pitää erityisen paljon asiakasraadin kokouksista.

Kaksi näyttelyä läpikäy tunteiden skaalaa

$
0
0

 
Etelä-Karjalan taidemuseolla on parhaillaan tarjolla Leena Luostarisen ja Eeva Vesterisen näyttelyt. Miten voi kaksi näyttelyä saada aikaan niin suuret tunteiden kirjot? Helposti sanon minä.

Leena Luostarisen työt ovat täynnä monikerroksisuutta, vahvasti elettyä elämää. Värejä on käytetty pihistelemättä ja kerrostumia teoksissa on useita. Nämä elementit tekevät niistä mielenkiintoisia ja aina uudestaan katsottavia. Jokainen uusi kerta tuo mukanaan uuden detaljin tai tunnetilan mukanaan. Värejä rakastavana tuntuu, että keho imuroi tästä näyttelystä värivaraston täyteen energiaa, josta sitä on hyvä ammentaa päiviin ja paikkoihin, kun sitä ei ole tarjolla. Osa teoksista myös vie energiaa olemalla voimakkaita ja moniselitteisiä. Jospa voisikin kysyä Leena Luostariselta hänen omia tunnelmia teoksista, sillä minä vain katson niitä ja hän on synnyttänyt ne.

Siirtyminen edellisistä Eeva Vesterisen teosten pariin ei ollut helppoa, mutta ehdottomasti kannatti. Eevan teokset värien harmoniassaan ja hyvinkin arkisten asioiden, kuten havunneulasten, esiintymisenä teoksissa oli puolestaan seisauttava ja ajan pysäyttävä kokemus. Teosten nimet vain täydentävät harmoniaa. Näissä teoksissa mieli lepää.

Näyttelyt ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia kumpikin. Ystäväni kiteytti näyttelyiden jälkeisen tunnelman hyvin toteamalla olon olevan kuin karkkikaupassa vierailun jälkeen. Itse olin ainakin maistellut sekä salmiakkia ja hedelmäkarkkeja että suklaata.
Marjaana
Marjaana Kareinen on museoille sydämensä menettänyt asiakas ja tällä hetkellä asiakasraadin jäsen

Nyt on aika...

$
0
0
Lapsena rakastin Kotiliesi-lehden kuukausittaista palstaa, jossa kerrottiin mitä juuri nyt on aika tehdä.
Se toi elämään turvaa ja jatkuvuutta. Oli ihanaa, kun joku oli miettinyt puolestani, mitä kaikkea juuri nyt pitäisi tehdä. Epäilen, että nyt marraskuussa tätä kirjoittaessani minun olisi aika sytyttää kynttilät, kääriytyä lämpimään vilttiin ja nauttia hyvästä kirjasta höyryävän teekupposen kera. Taustalla roihuava takkakaan ei olisi pahitteeksi. Uutisia ja mielipidepalstoja lukiessa tulee kuitenkin mieleen, onko nyt aika etsiä syyllisiä ja haukkua heitä nimettömänä netissä? Onko aika asettaa homekoulut ja kunnan kulttuuripalvelut vastakkain? Onko aika vähentää henkilökuntaa sekä karsia palveluita ja kutsua sitä tehostamiseksi? Mutta entäs jos nyt onkin aika uusiutua ja mennä tuulta päin? Tehdä asiat uudella tavalla? Onko nyt aika luopua aikansa eläneistä perinteistä ja luoda uusia tapoja toimia? Onko aika lopettaa voivottelu ja nauraa välillä ääneen? Oli miten oli, erityisen levollista tässä on se, että aika tulee ja sitten se menee. Vaikka tänään mokaisi, huomenna sitä ei enää kukaan muista.

Levollisuus ei ole ensimmäisenä mielessä kun ajattelee nykypäivän työelämää, oltiin sitten museossa, raksalla tai laitoksessa. Mikään ei kuitenkaan estä meitä rauhoittumasta ja viittaamaan kintaalla ylettömälle tehtävästä toiseen säntäilylle, vaikka ajatusmyrsky humisuttaisikin pääkoppaa. Mielen ja muutoksen hallinnastahan tässä kuitenkin on kysymys. Äskettäin julkaistu Pekka Himasen ja Manuel Castellsin toimittama kirja Kestävän kasvun malli herätti ilmestyessään, yllätys-yllätys, paljon arvostelua. Teos nostaa esille arvokkaan elämän ihanteen ja yhteiskunnan, jossa jokaisella on siihen mahdollisuus. Ilman uutta henkistä kulttuuria, ajattelun ja käyttäytymisen muutosta erityisesti työpaikoilla ja yhteisöissä tämä ei kuitenkaan pääse toteutumaan. Suurin ongelmamme tällä hetkellä onkin kirjan mukaan henkisellä puolella, elämme ankeuden ja vastakkainasettelun asenneilmastossa. Himanen luettelee meille kaikille tuttuja sanoja: välittäminen, onnellisuus, luovuus, unelmat, innostaminen,vuorovaikutus. Muun muassa näillä asioilla me voimme nostaa suomalaisen työelämän uudelle tasolle. Sanat maistuvat miellyttäviltä suussa ja lämmittävät väsyneitä silmiä. Vaikka moni meistä on kuullut nuo voimasanat monta kertaa aiemminkin erinäisissä yhteyksissä elämänhallintakirjallisuudesta johtamisopuksiin ja kaikkea siltä väliltä, on ihan luvallista ja toivottavaa uskoa siihen, että hyvä aiheuttaa lisää hyvää. Pikkuhiljaa siitä muodostuu hyvinvointia.

Meidän museossamme halutaan uskoa hyvän tekemisen kertaannuttavaan vaikutukseen. Siksi uudessa vuoteen 2016 ulottuvassa strategiassamme yhdeksi tärkeäksi toiminnan painopisteeksi on määritelty Museo hyvän tekijänä ja hyvinvoinnin edistäjänä. Tavoitteena on sekä museon asiakkaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin lisääntyminen. Tähän päästään kehittämällä yhdessä sekä palveluja että niiden tuotantoprosesseja. Esimerkiksi vuodesta 2014 lähtien näyttelyjen avajaisia juhlitaan koko kaupungin
kesken, kaikki ovat kutsuvieraita. Rakennamme myös uusia palveluja henkisen hyvinvoinnin ja hiljentymisen poluille. Nyt on aika ottaa muutos haltuun. On aika katsoa eteenpäin ja luottaa tulevaisuuteen. Se on jo täällä.

Päivi

Päivi Partanen on Lappeenrannan museoiden museotoimenjohtaja.


CHRISTMAS AT VOLKOFF MUSEUM

$
0
0
Every year Volkoff  Museum situated in the center of Lappeenranta  offers the guests an opportunity to be immersed in the magic atmosphere of Christmas.
The story of the Volkoff family is unique and unusual in a way. Ivan being a serf made all the way from Yaroslavl to Lappeenranta, settled down and developed into a successful merchant, opened his own shop.
Four generations of Volkoff family had been living in the wooden house which finally was presented to the city of Lappeenranta and became one of the most exciting sightseeing for Finnish and Russian visitors of the city.
The house and the story of the family symbolize the dialogue between the cultures as well as the way how people could keep the traditions inside the family being in another country.
When you find yourself inside the Volkoff house, surrounded by the original family things, furniture and belongings it seems that the family is still living here and the time has stopped. Especially  the visitors can get this impression when the rooms are decorated according to the upcoming festivals such as Christmas or Easter.

Now it is Christmas time and the Kauppakatu is crowded, Christmas market is full of people, everyone is in a rush, but in the Volkoff house it is peaceful and calm. The rooms are decorated exactly like it was at the times of Johannes Volkoff and his family. The Christmas tree used to be taken from the Lavola farm, flower baskets were received as the Christmas greetings. Martta Volkoff, wife of Johannes, was growing the amaryllis that were creating special atmosphere at the premises of the house. Nowadays, visiting the house will create nice Christmas mood and you will leave full of pleasant emotions impacted by the friendly and cozy atmosphere of the house.
At the museum we are able to see the certain time period, the family history with inner tragedies, the changing position of the woman in the society, religion issues.
Volkoff family lived in the 20 th century which was difficult time of rapid changes, war conflicts, but they were keeping their name, giving a good example to everyone.
I would advise to all the guest of the city to visit the Volkoff museum especially during the winter holidays.

Marta, student from Sant Petersburg

Joulu Wolkoffin talomuseossa

$
0
0
Lappeenrannan keskustassa sijaitseva Wolkoffin talomuseo tarjoaa vierailleen joka vuosi mahdollisuuden uppoutua taianomaiseen joulutunnelmaan.
Wolkoffin perheen tarina on ainutlaatuinen ja epätavallinen. Maaorja Ivan Wolkoff tuli Jaroslavista Lappeenrantaan, asettui kaupunkiin ja hänestä tuli menestynyt kauppias.
Puisessa Wolkoffin talossa ehti elää neljä sukupolvea Wolkoffin sukua ennen kuin se lahjoitettiin Lappeenrannan kaupungille ja siitä tuli yksi kaupungin mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä suomalaisille ja venäläisille matkailijoille.
Talo ja suvun tarina symboloivat kulttuurienvälistä dialogia ja sitä, miten suku säilytti venäläiset ja ortodoksiset traditionsa vieraassa maassa.
Sisällä Wolkoffin talossa perheen alkuperäisten esineiden, huonekalujen ja tavaroiden keskellä tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt ja perhe asuisi yhä talossa. Tämän vaikutelman saa erityisesti joulun ja pääsiäisen aikaan, jolloin huoneet on koristeltu juhlan mukaisesti.


Näin joulun aikaan Kauppakatu, jonka varrella talo sijaitsee, on ruuhkainen. Ympärillä olevilla ihmisillä on kiire, mutta Wolkoffin talo on rauhallinen ja tyyni. Huoneet on koristeltu samalla tavalla kuin Johannes Wolkoffin ja hänen perheensä aikaan. Joulukuusi haettiin Lavolan tilalta, kukkakorit saatiin joulutuliaisina. Johanneksen vaimo Martta Wolkoff kasvatti amarylliksia, jotka loivat erityistä tunnelmaa tilaan. Tänä päivänä vierailu talossa luo mukavan joulumielen. Talon ystävällinen ja kodikas ilmapiiri saa vierailijan lähtemään talosta hyvällä mielellä.
Museossa näemme tietyn aikakauden, perheen historiaa sisäisin tragedioin, naisen muuttuvan yhteiskunnallisen aseman, uskonnollisia asioita.
Wolkoffin perhe eli 1900-luvulla, vaikeassa, muuttuvassa ajassa, sotakonfliktien keskellä, mutta he säilyttivät silti venäjänkielisen nimensä esimerkkinä muille.
Kehoittaisin kaikkia kaupungin vieraita vierailemaan Wolkoffin museossa erityisesti talvilomien aikana.

Marta, opiskelija Pietarista

Pala museota muistoksi

$
0
0



Kävin viime lauantaina paikallisessa taidemuseossa ties kuinka monennen kerran. Jälleen jäin nalkkiin, taidemuseon näyttely vangitsi tunnelmalla. Kotiin halusin ottaa mukaan tunteen, sen viritteen, jonka koen näyttelyä kiertäessäni. Onneksi se onnistuu, tätä varten ovat museokaupat.

Kunpa se pieni tai vähän suurempi puoti museon kyljessä tietäisi, miten paljon se voi ihmiselle antaa. Sillä on sama tehtävä kuin matkamuistomyymälöillä ikään, muistuttaa koetusta kotona. Hyvin usein museomyymälät täyttävät tämän tarpeen, mutta joskus on käynyt niin, että myymälä ei ole tarjonnut mitään näyttelyyn, paikallisuuteen tai itseensä liittyvää. Se on sinällään harmi, sillä itse asiassa uudessa kodissa tavaran alkuperäpaikalle muodostuva kuva saa vielä suuremman merkityksen kuin mitä sillä oli sitä hankittaessa. Vai mitä sanot Louvresta ostamastasi kirjasta tai italialaisesta kotimuseosta ostamastasi kupista?

Toisaalta paikallisille ihmisille museokaupat toimivat hyvinä lahjatavaraliikkeinä. Sieltä löytää persoonallisemman lahjan kuin marketista ja hinnat ovat kilpailukykyiset. Josko et olisi museoihminen, niin entäs museokauppashoppailija? Voin taata, kannattaa kokeilla.

Marjaana

Marjaana Kareinen on museoille sydämensä menettänyt asiakas ja tällä hetkellä asiakasraadin jäsen


Museo ja päiväkoti

$
0
0

 
Museon kanssa tehty yhteistyö on rikastuttanut päiväkotilasten elämää Taipalsaarella. Esimerkiksi useat lapset osallistuivat Muisku! -näyttelyn (30.10.2012-3.2.2013) valmisteluun leikkaamalla omat rakkaat, pieniksi jääneet yöpukunsa ja paitansa osaksi Maiju Ahlgrénin suunnittelemaa taideteosta, valtavaa räsyvyyhtiä. Erityisesti mieleeni jäi poika, joka leikkasi ja keri kaikkein suurimman kerän. Hänen matonkudekeränsä riitti taidemuseolta keskikaupungille ja vieläpä Muisku-tekstiksi seinällekin. Nuoren herran hymy oli korvissa asti.

Kuusivuotiaat osallistuivat Muiskuun myös ideoimalla tekstejä Sanna Majanderin Muistamispeli-teokseen kuuluviin hernepusseihin. Lapset pohtivat, mitä päivittäin tulisi muistaa. Hernepusseihin ommeltiin tekstejä kuten Ei saa kutitella aamupiirissä ja Muista pyyhkiä suu. Omia tekstejä etsittiin näyttelyssä innokkaasti. Näyttelyn päätyttyä hernepusseja lainattiin esikouluryhmiin Saimaanharjulle ja lapset leikkivät niiden avulla liikunta- ja tutustumisleikkejä.

Tämän kevään haaveena on päästä Etelä-Karjalan taidemuseon Vai ihmistä kohti -näyttelyyn. Näyttelyssä on esillä mm. Jussi Valtakarin ihmisaiheisia puuveistoksia. Esikoululaiset ovat tänä vuonna puututkimusten yhteydessä vuolleet puuta ja puu-ukkoja, joten näyttelyn veistokset kiinnostavat kovasti.

Esiopetustyöhön nivoutuvan museoyhteistyön lisäksi osallistuin kuluvana vuonna Lappeenrannan museoiden Lappeenranta nyt! –dokumentointiprojektiin. Kiersin 23 eri-ikäisen lappeenrantalaisten kanssa valokuvaamassa heidän suosikkipaikkojaan kaupungissa. Minulla oli mukanani kirjallinen ohje, joka kertoi luvastani kuvata: ”Lappeenrannan museon asiakasraadin jäsenet dokumentoivat elämää ja ilmiöitä Lappeenrannassa 16.11.2013 – 31.1.2014. Tänä aikana raatilaiset jalkautuvat kaupunkiin kuvaamaan ja haastattelemaan kaupunkilaisia. Kuvat ja haastattelut jäävät Lappeenrannan museoiden arkistoon ja niitä voidaan käyttää näyttely- ja tutkimuskäyttöön.”

Tammikuun 2014 alussa kävelin suosikkipaikkansa esittelijän seurassa Kimpisen pururadalla. Haastateltu kertoi: ”Mahtava maisema samalla kun venyttelee ja lähtee taas juoksemaan. Täältä on näkymä Saimaalle, tämä on upea paikka. Työasiat unohtuvat.” Yhden haastatellun suosikkipaikka oli Lappeenrannan Tanssiopiston leveät ikkunalaudat, joilla on ihana istua balettitunnin alkua odotellessa ja katsoa kaunista maisemaa ulos ikkunasta. Puoli vuotta Suomessa asuneen vaihto-oppilaan suosikkipaikka oli kahvila Majurska. Ainonkadun leikkipuisto oli päivällä lasten ja illalla/yöllä nuorten suosikkipaikka. Myllysaari puolestaan oli kaikenikäisten suosiossa.

Oli mielenkiintoista tutustua ihmisten suosikkipaikkoihin.  Lappeenrannasta sai kuvausprojektin ja kaupungissa kävelyn myötä monipuolisen kuvan. Kaupunki tarjoaa eri-ikäisille viihtyisiä ja mieluisia paikkoja, harrastuspaikka on parhaimmillaan kuin toinen koti.

Kirsi Rehunen, Taipalsaari. Lappeenrannan museoiden asiakasraatilainen, Taipalsaaren varhaiskasvatuksen museoyhteistyöhenkilö, lastentarhanopettaja.

Pääsiäinen Wolkoffin talomuseolla

$
0
0








Kuvat - Marjaana
Marjaana Kareinen on museoille sydämensä menettänyt asiakas ja tällä hetkellä asiakasraadin jäsen

Asiakasraadinjäsenenä ammattilaisten matkassa Pietarissa

$
0
0

 
Elämä tuo eteen moninaisia asioita aivan yllättäen. Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että aina kannattaa tarttua tilaisuuteen. Josko se mitä kokee on kivaa, voi sitä tehdä toistekin, ja toisaalta, jos ei, on se hyvä kertakokemuksena.  Tällainen tilaisuus minulle koitti, kun pääsin asiakasraadin jäsenenä osallistumaan seminaariin ja puhumaan Pietariin. Matka toteutui 13–14 toukokuuta.

Ja mistä sitten puhuin? Asiakasraatilaisuudestapa tietenkin. Itse asiassa puhuimme yhdessä museon johtaja Päivi Partasen kanssa. Seminaari oli Etelä-Karjalan museon ja Pietarin Etnografisen museon yhteistyön tulosta, pääteemana asiakkaiden ja erityisesti erityisasiakkaiden huomioiminen museon asiakkaina. Seminaariin osallistui museoita sekä Suomesta että Venäjältä ja tilaisuus tulkattiin venäjästä suomeen ja toisin päin. Meidän esitys siis kertoi, mitä tarkoittaa, että on asiakasraatilainen niin museon kuin raatilaisen näkökulmasta. Muissa puheenvuoroissa pääsimme kuulemaan ja kokemaan asioita perinteisten esittelyjen, havainne esitysten ja jopa näytelmän kautta, siitä miten asioita toteutetaan asiakaslähtöisesti eri museoissa.
 

Oli mielenkiintoista osallistua museoalan seminaariin, kun oma ala on toisaalla. Sinällään ammatilliset seminaarit ovat samanhenkisiä, mukavaa kuitenkin saada ymmärrystä mitä ajatuksia itärajan molemmin puolin on asiakkaille tarjottavien palveluiden kehittämisestä. Selvästi positiivinen tahtotila asialle on, tavassa lähestyä on maiden välillä eroja.

Suomen delegaatio, johon kuuluin, oli heti alusta alkaen hengeltään mukavan kiva. Meitä oli kaksi niin sanottua ei-ammattilaista reissussa, mutta missään vaiheessa ei tullut olo, että emme olisi kuuluneet porukkaan, päinvastoin. Oli upeaa saada vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia erilaisista asioista niin museoihin liittyen kuin muuten vain elämään ja arkeen. Elämän makuinen matka siis. Lopuksi en voi kuin todeta, että harrastaminen kannattaa – aina. Koskaan et tiedä, mitä saat seuraavaksi kokea, vaikka museossa. (Kuva Lappeenrannan museot)
Marjaana Kareinen on museoille sydämensä menettänyt asiakas ja tällä hetkellä asiakasraadin jäsen

Media - Taide

$
0
0
Olen työskennellyt kolmisen vuotta Saimaan mediakeskuksessa varhaiskasvatuksen mediapedagogina. Työni kautta olen päässyt myös lastenkulttuurikeskus Metkun työpajavetäjäksi.  Metkun kautta aukesi mahdollisuus päästä tekemään yhteistyötä Etelä-Karjalan taidemuseon kanssa ja nyt takana kaksi vuotta Metkun koordinoimaa kaupungin kulttuurilaitosten kulttuuripolkua. Tänä vuonna osa kulttuuripoluista liittyi myös Plan Suomen Lapsen oikeudet media- ja taidekuvissa -hankkeeseen.

Suunnittelimme ja toteutimme Viestejä verkkoon -työpajat taidemuseon amanuenssi Mona Taipaleen kanssa. Työpajat suunnattiin neljäsluokkalaisille ja ne pidettiin taidemuseon Vai ihmistä kohti –näyttelyssä. Näyttelyn neljä taiteilijaa, Eeva-Kaisa Jakkila, Jouko Lempinen, Juha Okko ja Jussi Valtakari olivat kukin kuvanneet ihmistä eri tyylein ja tekniikoin. Työpajojen tavoitteena oli kehittää lasten kuvanlukutaitoa niin taideteosten kuin mediakuvien osalta.  Työpajan teemaksi valittiin yksi keskeinen Lapsen oikeus, oikeus mielipiteeseen.

Taidetta...
Opastuksessa käytettiin VTS-menetelmää, jossa kuvaa käytetään ajattelun, vuorovaikutustaitojen, kulttuurisen kompetenssin, kielitaidon ja kuvanlukutaidon ja oppimisen välineenä. VTS  mahdollistaa ja antaa tilaa erilaisille ajatuksille ja mielipiteille ja niiden hyväksyminen auttaa lasta oman minäkuvan muodostamisessa. Osallistuin yhteistyökumppanien kanssa Planin järjestämään VTS-koulutukseen, joka vahvisti toimintatapaani omassa työssäni.

Museolla vedimme Monan kanssa kumpikin erillisen työpajan, joissa pohdittiin näyttelyn pohjalta viestin välittämistä toiselle ihmiselle ja oman mielipiteen esilletuomista Lapsen oikeuksien -sopimuksen näkökulmasta. Kummassakin pajassa teimme yhteisötaideteokset yhdistellen kuva-, sana- ja mediataidetta. Mielipiteet kirjoitettiin nimettöminä, mikä rohkaisi lapsia kirjoittamaan henkilökohtaisia mielipiteitä. Median yhteisöllinen luonne innosti, lapset halusivat välittää mielipiteensä taiteilijoille, perheilleen ja kavereilleen. Jokaisen mielipide oli tärkeä ja kaikkien osallistumista tarvittiin yhteisen tuotoksen syntyyn. Yhteisötaideteokset löytyvät syksyllä koordinoimani Molla-hankkeen sivuilta: www.molla.ejuttu.fi/videot.

mediassa...
Mediakasvatuksessa on tärkeää tukea lasten mediatuottamista ja tavoitteena on tukea oppilaan omaa ilmaisua ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Viestintätaitojen painotuksia ovat osallistuva, vuorovaikutuksellinen ja yhteisöllinen viestintä. Keskeisiä sisältöjä medialukutaidon opetteluun työpajoissa olivat mm. omien ajatusten ja tunteiden ilmaisu, viestintätekniset välineet, sananvapaus ja verkkoetiikka. Työpajoissa korostettiin kaksijakoista viestintää, vastaanottamista ja tuottamista, joka myös taidekasvatuksessa on tärkeä asia.

Projekti oli todella hauska ja olen iloinen, että olen päässyt mukaan kulttuuripolulle taidemuseon ja Metkun kanssa.  Toivottavasti saamme jatkaa tämänkaltaista yhteistyötä. Mielestäni kaupungin sisällä saatiin taas hienosti yhdistettyä eri toimijoiden erityisosaamista ja saatiin käyttökelpoinen toimintamalli aikaiseksi.

Kesäterveisin,

Riikka Tidenberg
Varhaiskasvatuksen mediapedagogi, joka on ikänsä omistautunut museoille ja taiteelle.
Saimaan mediakeskus



Article 2

$
0
0
Taidemuseon kokoelmia tutkimassa

Etelä-Karjalan taidemuseon seuraava näyttely kootaan museon omista kokoelmista. Samalla aloitetaan taidemuseon 50-vuotisjuhlavuoden (1965-2015) juhlinta. Kokoelmanäyttelyä suunnitellaan yhteistyössä asiakasryhmän kanssa. Jokainen ryhmän kahdeksasta jäsenestä valitsee oman suosikkiteoksensa ja kertoo näyttelyn katsojille, miksi on valinnut juuri kyseisen teoksen. Näyttelyn suunnittelussa mukana oleva museon asiakasraatilainen, lastentarhanopettaja Kirsi Rehunen blogaa: 

Kuin lapsi karkkikaupassa 

Taidenäyttelystä on ihanaa etsiä suosikkiteostaan! Sain sähköpostiini kuvia esivalituista
taideteoksista 6. elokuuta. Myöhään yöllä katselin postimerkin kokoisia teoskuvia, etsin teosta josta pitäisin eniten.

Elias Muukan Maisema Lappeenrannasta vuodelta 1879 kuvaa aikaa, jolloin isäni isoäiti Irene Nokala muutti kaupunkiin pienenä tyttönä. Mitenkään muuten kuin taulun välityksellä en pääse kurkistamaan sen ajan Lappeenrantaan. Tuon taulun haluaisin nähdä!


Tarja Heilimon puupiirroksia olen ihastellut taidenäyttelyissä monet kerrat ja taidekokoelmasta löytyi yhdeksi suosikikseni hänen työnsä Tanssi. Pienestäkin kuvasta pystyi kuvittelemaan, millainen musiikki mahtaisi soida tanssin taustalla. Olin utelias näkemään, millaiset puupiirroksen värit ovat luonnossa. 

Myös Matti Heleniuksen Kahden kauppaaolisi kiinnostava katsoa tarkemmin. Pienestä kuvasta näkee, että taiteilija kuvaa ihmissuhteita, ilmeitä, tunnelmaa, juoruavia kahvipöytäkeskustelijoita ja vieressä olevaa uteliasta kuulijaa. Ilmari Aallon teokseen Suursaaren taloja olisin suorastaan halunnut kävellä sisälle. 


Kirsi Rehunen (vas.) esittelee teosvalintaansa, Maija Nuotion Muurahaisen koloa vuodelta 1974, muille asiakasraatilaisille. 
Kuva: Mikko Pirinen

Katselin taidetta ja huomasin olevani vaikean valinnan edessä. Kauniita, ajatuksia herättäviä, tunnelmallisia, mielenkiintoisia teoksia olikin yhtäkkiä liikaa. Valitsin kolme suosikkiani ja vielä toiset kolme varalle. Kotiin paperille jäi kaikkiaan 13 veistoksen, akvarellin, puupiirroksen ja öljyvärimaalauksen nimet, karsimani suosikkiteokset.

Taidemuseolla huomasin ilokseni, että suosikkini olivat toistenkin asiakasraatilaisten mielestä taidemuseon kokoelmien helmiä. Saattaisin siis saada nähtäväkseni useita lempitaideteoksiani! Innokkaasti hyörimme taidemuseon amanuenssien Monan ja Mikon vieressä, kun Mona valkoisin hansikkain esitteli meille valitsemiamme taideteoksia. Maija Nuotion pronssiveistos, jota olin ihaillut yhtenä monista lempi-teoksistani, oli luonnossa niin upea, että päätin valita sen näyttelyyn. Teoksen tutkivat lapset ovat ihmettelemässä Muurahaisen koloa puukiekossa. Lasten kysymykset voi kuulla korvissaan. Mukavaa, että teoksessa on sekä tyttö että poika, ihmettelevät lapset, jotka huomaavat asioita, joiden ohi kiireiset aikuiset kävelevät.


  

Kirsi Rehunen, Taipalsaari. Lappeenrannan museoiden asiakasraatilainen, Taipalsaaren

varhaiskasvatuksen museoyhteistyöhenkilö, lastentarhanopettaja.


Taideteosta valitsemassa

$
0
0


Taideteosta valitsemassa

Varsin uutena lappeenrantalaisena sain miellyttävän kutsun tulla mukaan Lappeenrannan museoiden asiakasraatiin. Kuluneena kesänä on ollut erityisen ilahduttavaa päästä asiakasraatilaisena valitsemaan Etelä-Karjalan taidemuseon kokoelmista oma ehdotus taidemuseon 50-vuotisjuhlanäyttelyyn Kukin tyylillään - tilan ja ajan vuoropuheluja.  

Sain museon taidekokoelmista jo ennakkoon valitun koosteen toinen toistaan upeampia taideteoskuvia. Kuvat oli pääsääntöisesti ryhmitelty sen mukaan, minkä vuosikymmenen aikana ne on tehty. Valitse sitten niistä kolme suosikkia! Aluksi tehtävä tuntui mahdottomalta ja niinpä ratkaisin sen siten, että valitsin jokaiselta vuosikymmeneltä varmuuden vuoksi kolme teosta. Tehtävänanto oli kuitenkin vain kolme kaikkiaan ja niinpä 60-lukulaiset työt saivat priorioteettiaseman.

Taidemuseolla on erinomainen kokoelma sekä omia että deponoituja taideteoksia. On ilahduttavaa, että omia kokoelmia esitellään nyt koko museon näyttelytilojen verran. Museohan ei ole säilytyslaitos. Se on ja sen pitää olla elävä vuorovaikutteinen taidelaitos, jonne ihmiset tulevat kuin kodin olohuoneeseen. Taidemuseossa voisi jatkuvasti olla yhdessä näyttelysalissa esillä omia kokoelmateoksia muiden näyttelyiden rinnalla. Kokoelma on niin suuri, että siitä saisi varmaan teemoitettua vuoropuhelua vaihtuvien näyttelyiden kanssa. Näyttelysali voisi vaihtaa tarpeen mukaan paikkaa, niin yleisölläkin säilyisi mielenkiinto.

Entä sitten ne omat valintani? Valintaperusteet olivat pääasiassa hyvin itsekkäitä eli valitsin sellaisia teoksia, jotka itse ottaisin kotiini. Tosin lisäperusteitakin oli, kuten Tove Janssonin värikylläisessä abstraktiossa. Halusin myös kunnioittaa Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuotta ja hänen  identiteettiään nimenomaan taidemaalarina.


Tove Jansson, Sommitelma, 1966. Kuva: Tuomas Nokelainen

Muutoin valintani olisivat olleet melko lailla luontoon ja maisemaan liittyviä, osa lähes abstrakteja ja mielikuvitusta ruokkivia, osa hyvinkin naturalistisia. Näistä teoksista mainittakoon Raimo Kanervan Metsämaisema, Eino Eirton maalaus metsästä, Kimmo Kaivannon Haukka ja Feodor Porokairan Lumpeita. Pekka Halosen maalaus Aihe Laatokan rannalta vuodelta 1903 vei minut äitini lapsuudenmaisemiin. Elias Muukan Maisema Lappeenrannasta vuodelta 1897 antaa hyvää vertailukuvaa siihen maisemaan, jota nyt katsomme ja joka koko ajan muuttuu.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi tuleva näyttely muodostuu. Toivottavasti se on alkusoitto monelle tulevalle kokoelmanäyttelylle. Ovathan ne taulut ja veistokset tavallaan myös meidän. Nähtävillä niiden pitää olla eikä vain varastossa.

Ulla-Kaija Lammi, museon asiakasraatilainen
Viewing all 179 articles
Browse latest View live